Valheiden riivaama

On olemassa ihmisiä, jotka ei vaan yksinkertasesti pysty elämään valehtelematta. Eniten ärsyttää ihmiset, jotka valehtelee kaiken. Kaiken, omaks edukseen. Näitä kutsutaan patologisiks valehtelijoiks.

"Hakkasin 3 tyyppiä, kun ne kävi päälle ihan yhtäkkii."
Juu, just joo. Totuus oli se, et tää ihminen oli uhonnu, vittuillu, aukonu päätänsä. Tyypit oli sitte hermostunu takas. Mitä muuta se voi odottaa? Pitäis päänsä kiinni.

Mulla on omakohtasta kokemusta. Meni 8 kuukautta nähdä se totuus, päästä irti "saastuneesta" ja alottaa uus elämä. Se ihminen repi mut totaalisesti palasiks. Aluks uskoin kaiken, ja hämmästyin miten ihminen on voinu kokea jotain niin pahaa ja suurta, joskus hyvääkin, 19 vuoden aikana. Se kiinnostus siihen ihmiseen piti mut lähellä ja aina olin suurissa tunteissa joka tarinan jälkeen. Kuitenkaan ei menny kauaa, et huomasin sen kierouden. Tais käydä jotenkin niin, et se oli kertonu mulle jotakin ja kun tuli jonkun toisen kanssa puhetta kyseisestä asiasta, ei tää toinen kertonukkaan samaa juttua. Sillon tietysti punnitsin sitä, et kumpi mahtaa pitää paikkansa. En luonu sillon mitään mielipiteitä, vaan koitin pitää molemmat tyytyväisenä olemalla hiljaa kuulemastani. Kuitenkin näitä alko tapahtuu vaan useemmin ja aloin jopa epäilemään asioita. Teki mieli lähes joka kerta soittaa jollekin ja varmistaa asia, koska olihan nyt se outoa, et sen ikäisekseen on kokenu erilaisia juttuja mistä kukaan muu ei tainnu tietää. Ja ne jutut liitty lähinnä toisiin ihmisiin tai joihinkin asioihin, kuten työpaikkoihin, joista hän tais kokea olevan hyötyä meidän välisessä suhteessa. Olihan se hyvä juttu, jos onneton juoponpaska olis saanu töitä.

Näin jälkeenpäin ajatellen huomaan paljon asioita, mitä tää ihminen multa vei. Se tavallaan omisti mut, ei jättäny mun tunteille tilaa. Mun piti olla aina väärässä, mun piti olla se joka nöyrtyy, mun piti istua hiljaa nurkassa. Ja tottakai mua sai mollata kavereiden kesken, joten sen kaveritkin alko jo alistaan mua. Monesti mä laitoin pisteen sille, mut se sai mut aina alistettua. Kuitenkaan mun takana ei seissy ketään, ketä olis mut siitä paskasta vetäny pois. Kaikki vaan tuntu kattovan sitä vierestä. Valehtelu jatku ja jatku, ja mä en enää voinu luottaa sen sanaan. Mä lähdin, monesti, mut aina se onnistu puhumaan mut takasin. Olin masentunu, elämäniloton, yksinäinen. Tää ihminen onnistu pilaamaan mun ihmissuhteet puhumalla paskaa. Taitava siinä kun oli.

Kun tapasin Mixun, kaikki palaset alko pikkuhiljaa valuu paikalleen. Tuntu siltä, et joku oikeesti välittää ja haluu mut oikeesti pois siitä kierteestä. Mixu näki, et mulla ei oo hyvä olla ja et ansaitsen paljon parempaa. Meni siihen tovi, mut se sai kun saikin mut irti siitä. Itsetunto koheni, elämänilo palas hiljalleen ja alko tuntuu paljon onnellisemmalta. Tuntu siltä, et mua rakastetaan aidosti, mun mielipiteitä kuunnellaan ja et musta pidetään huolta.

Meni hetki vielä tän ihmisen riivaamisen poistamiseen Mixun tultua kuvioihin. Sen jälkeen elämä on alkanu luisuu raiteilleen, ja siitä voin kiittää Mixua. Se pelasti mut, avas silmät. Mä en tiedä missä olisin tällä hetkellä. Olisin varmaan vieläkin kyseisen ihmisen pauloissa, jos edes eläsin. Ja tässä on syy, miks en haluu päästää Mixusta irti, vaikka meillä menis kuinka huonosti. Jos kerran se on jaksanu olla mun tukena vaikeina aikoina, niin on munkin jaksettava pysyy sen rinnalla. Ja teen sen ilomielin. Rakkaudella.

Q & A

Mitä muistat sun lapsuudesta (ennen koulua)?

- Oikeestaan mulle tulee vaan huonoja asioita mieleen. Parhaat muistot siltä ajalta liittyy isään ja isän kanssa olemiseen. Lähinnä siihen, et iskä on vieny meidät jonnekin minne ei normaalisti "arkena" mennä. Esimerkiks Yyteriin. Mut loput onkin sitten taistelua oman itseni kanssa ja oikeudettomuuden tuntemista.

Mitkä biisit kuuluu sun tänhetkiselle top10-listalle?

- Oikeestaan tällä hetkellä ei oo mitään parhaita biisejä, kuuntelen lähinnä ihan fiiliksen mukaan.

Tai mitä genreä kuuntelet eniten?

- Kaikki paitsi klassinen ja örinä menee. ;)

Mitkä biisit kuvaa parhaiten sun mielialoja tai liittyy sun tunteisiin (esim. surullinen, rakastunut jne.)?

- Jos tuntuu, et kaikki kaatuu päälle / Korttitalo, Suolaista Sadetta
- Jos haluun vaan fiilistellä hyvästä olosta tai muuten vaan / Karri Koira, Huuda!, FAFA L'AMERICANO!,
- Jos tuntuu siltä, et sekoon / Afro circus!

Ootko mielestäs hyvä laulaan?

- En enää. Joskus oikeesti osasin, tekniikat ja kaikki. Mut kun laulaminen on vähentyny viimisen viiden vuoden aikana niin rajusti, et ei tietenkään ääni pysy kirkkaana. Toisaalta huomaan, et nolaan usein itteni sillä, et luulen vieläkin osaavani laulaa. Pitäis vaan pitää suu kiinni ja laulaa jossain yökerhon nurkassa missä varmasti kukaan ei kuule mua.

Missä asioissa oot mielestäs taitava?

- Oon niin kriittinen, et vaikee sanoa. En enää oikeestaan ees tiedä. Piirtämisessä oon aina ollu kohtalainen. Varsinkin, jos on joku mistä piirtää. Päästä en oikeen osaa heittää mitään.

Kerro syömishäiriöstäs (mikä, miksi, milloin)?

- Ei oo täysin varmaa, mikä se on, mut tällä hetkellä se on EDNOS. Ei tiedä vielä, mihin suuntaan kallistuu. Välillä paastoan ja välillä tuntuu, et ahmin kymmenen ihmisen edestä. Enemmän kyllä tuntuu, et menee syömättömyyden puolelle. Tai joskus pyrin siihen. Joskus tuntuu, et jopa yhdestä karkista mun pitäis rangaista itteäni. Joskus voin silti syödä karkkipussillisen ilman mitään paniikkia. Se tulee vasta myöhemmin. Tää on jatkunu jo pitkään. Ainahan tän ikäset syö tälläin, epäsäännöllisesti. Mut häiriöstä puhutaan, kun siitä tulee pakkomielle, oman kehon ja terveyden tarkkailusta tulee pakkomielle eikä siitä pääse eroon. Se voi olla laihduttamista tai lihomista tai muuten vaan rakkautta terveyttä kohtaan.

Lempiasiat? harrastukset jne.

- Harrastukset: valokuvaus, rullaluistelu / Ruoka: kaalikääryleet, nam / Juoma: Sprite tai täysmehut / Väri: turkoosi, peige tai vaaleanruskea

Tykkäätkö eläimistä?

- Tykkäänhän mä. Eniten tykkään kissoista, koirista, hevosista ja pupuista!♥

Miten pupun kanssa menee?

- Hyvin meillä täällä menee. Me ollaan opeteltu tuhoomaan vessapaperirullia ja mun kalusteet ja tekstiilit on saanu jäädä rauhaan. ;)

Pidätkö itseäsi keskivertoa fiksumpana?

- Hui. En pidä sillä tavalla, et kokisin olevani kenenkään yläpuolella. Joskus kuitenkin huomaa asioita mitä osaa paremmin kuin yleisesti odotetaan. Eli vertaamalla itseäni yleiseen tasoon kyllä, joissain asioissa. Enkä silloinkaan väitä, etteikö kukaan pystyisi parempaan. Niin hyvä en ole missään, et yltäisin niin ylös.

Rakastatko olla positiivisen huomion keskipisteenä?

- En sanois, et rakastan. Hyvältähän se tuntuu. Vaan siks, kun aina on ollut se ulkopuolinen. Sitten huomaakin, et kaikki on muuttunu toisinpäin. Musta tykätään ja ollaan kiinnostuneita siitä mitä sanon. Totta helvetissä se tuntuu hyvältä. Mut se on ihan eri juttu rakastanko sitä.

Pitääkö sinun mielestä jatkaa yrittämistä vaikka parisuhde rakoilisikin?

- Tottakai. Vaikka usein tuliskin olo, et pakko luovuttaa, niin aina se onni kääntyy. Alamäen jälkeen tulee aina ylämäki. Joskus se saattaa kestää pitkäänkin. Onneks mun ja Mixun suhteessa ollaan tajuttu se ajoissa.
- Toisaalta voihan se olla, et huomaa jossain kohtaa, et ei se toinen ookkaan se "oikea". Mut se ei tainnu liittyä niinkään tähän?

Oletko tietämättäsi pinnallinen?

- Voi olla. En osaa sanoa. Riippuu mistä puhutaan? Jos puhutaan miehistä, kiinnitän huomiota sisimpään, ulkonäkö vaan helpoiten herättää sen huomion. Oikeestaan Mixuun ihastuin siks, miten sille sopi se tyyli, millaset vaatteet sillä oli. Sitten kun juttelin sen kanssa, niin paljastukin upee tyyppi. Olisin kyllä sen kanssa muutenkin jutellut, samaa porukkaa kun oli. Mut ehkä sitten oon vähän pinnallinen.
- Kuitenkin haluan sen sanoa, et kun jotkut näkee pinnallisen itsekkäänä paskana, niin sitä mä en ole. Sellainen pinnallinen en ole, ettei kiinnostaisi toisten tunteet ja olisin itsekäs. Tämän voi moni varmasti vahvistaa. Mulle on muuten pinnallisesta sanottu näin

"Pinnalliseksi (tai miksi tahansa muuksi) nimittely kertoo mielestäni enemmän arvostelijasta itsestään kuin sen kohteesta. Syy voi olla pikaisesti vedetty johtopäätös toisesta vaivautumatta tutustua syvemmin, arvostelijan kokema "uhka"/kateus toisen habituksesta/elämäntavasta tai yleisesti huono itsetunto."

Ja toivon, ettei kyseessä ole tälläinen tilanne. Jos kysymyksen esittäjä lukee tän, niin vois vähän tarkentaa, et onko kyseessä ihan sattumalta mieleen tullut kysymys vai haetko jotain takaa? Onko jotain, mitä mun pitäis pohtia? Onko jotain, mitä olisin ehkä voinut tehdä Sun kohdallas toisin? 

Valehteletko itsellesi usein?

- En tiedä. Menin lukkoon. Kaikki tietää mitä tarkoittaa itselleen valehtelu, mut sitä on vaikee miettiä tilannekannalta. Voi olla. Ehkä koitan uskotella itelleni asioiden olevan paremmin kuin ne on. Sitä teen aika usein.

Vlog, Q&A vai molemmat?

Myday ei nyt sattuneista syistä onnistu joten kallistun vlogin puoleen. Kuitenkin ajattelin, et jos nyt aihe-ehdotuksia tulee niin niitä koitan toteuttaa. Tai sitten jos kysymyksiä tulee sellanen määrä, et on niihin järkee vastailla, niin toki voin vlogailla vastauksia.

Kymysyksiä tai aiheideoita tulemaan! :)

Forever alone

Vaikka vietän päiväni aika pitkälti kouluu lukuunottamatta yksin, pelkään silti yksinjäämistä. Se on täysin eri asia haluanko olla yksin vai jätetäänkö mut yksin. Suorastaan mä pelkään sitä, etten kelpaa. Ihmiset pikkuhiljaa hakeutuu toistensa seuraan ja koulussakin välillä tuntuu siltä, et ei oikeen tiedä miten päin olis. Oon niiden ihmisten kanssa, ketkä selvästi tykkää mun seurasta. Välillä silti porukkaa on poissa ja sit kun kattelee ympärillensä, niin totee, et ei tää mennykkään niin miten kuvittelin. Se paikka ei tunnukkaan enään niin turvalliselta. Pelkään puhua asioista, pelkään sosiaalisia tilanteita jossa voin jäädä ulkopuolelle. Oon joskus joutunu aina olemaan se, joka jätetään ulkopuolelle ja kenelle nauretaan. Pelkään, et se toistuu. Vaikka kuitenkin ymmärrän, et näin tuskin tulee tapahtumaan.

Missä on elämänilo? Missä on tuki & turva? Missä on ystävät?

Tää pelko, et kelpaanko, on heijastunu terveyteen josta on muodostunu syömishäiriö. Kamppailen ajatuksien, tuntemuksien ja painon kanssa etsien oikeaa suuntaa. Ne sanat mitä vuosia sitten kuulin, kummittelee päässä ja käskee tehdä asioita. Oon halunnu mehua ja mulle on sanottu "vitun läski", ja aina toistettu sama asia mitä ikinä olenkaan halunnut. Jääkö se päähän toistumaan? "Vitun läski, vitun läski, vitun läski taasko sä syöt??" Kyllä se jää. Se todellakin jää.

Tässä on todiste teille jotka ovat "nyrkkinsä" mua kohtaan kohottaneet, et kyllä, ootte onnistunu jättää muhun ikuiset arvet. Nyt voitte olla helvetin ylpeitä, et pääsitte tavoitteeseenne. Ja todellakin kannattaa olla huolissaan omasta terveydestään, jos nyt ei tunnu minkäänlaista kolkutusta pääkopassa.

Ketään ei arvostella, ketään ei jätetä yksin.

Jauhantaa tai jotain siihen suuntaan

Yön aikana tuli täyteen 3000 kävijäkertaa. Hauskaa. Puol vuotta aikalailla blogi ollu pystyssä, ja kaikennäköstä on mahtunu mukaan. On ollu hyviä ja huonoja aikoja sekä mulla et blogilla, mut tässä ollaan. Hengissä, kumpikin. Toisaalta jännää ajatella miten ihmiset kiinnostuu musta. Onko sit se, et tutut lähinnä lukee tätä ihan kiinnostuksesta mun vointiin. Epäilen, et mä olisin niinkään kiinnostava ihminen. Ehkä tuntemattomat lukee sitten sen takia, et tuon itseni jotenki kiinnostavasti julki ja helposti lähestyttäväks. Kerron aika paljon henkilökohtasia asioitani, joista voisin puhua lähes kenelle vaan. Blogihan on julkinen. Mut kertaakaan en oo saanu kuulla mitään huonoja juttuja. En siitä, et blogi olis paskaa täynnä tai sit jotain paskapuhetta itestäni blogin puheiden perusteella. Hieno juttu. Tosin eiköhän se oo se julkisuus mikä sen sitten toisille tekee. Kateelliset ihmiset tai muuten vaan vittumaiset käy muuten vaan pilaamassa toisen päivän ihan vaan muuten vaan.

Lukijat ei sinänsä oo noussu, toki alussa niitä oli tosi vähän. Edellisessä blogissa korkein lukijamäärä oli 7, joten hauska sinänsä tietää, et uus blogi on saanu yli kaksinkertasen suosion. Tarkotan sitä, et puolen vuoden aikana lukijoita oli 7 ja kävijämäärä jotain 1500 luokkaa. Toki sillon kerroin enemmän päivistäni ja paskasta olostani enkä niinkään mistään muusta. Silti, kyseinen blogi sisälsi älyttömästi kuvia ja musiikkia. Jännää ajatellakin. Voisko kuitenkin se, et pidän tän sisällön omalaatusena mut kuitenkin ulkoasultaan siistinä, tehdä tän ilmiön? Toisaaltahan kauneuteen & trendeihin ja/tai kuviin painottuvat blogit on suosittuja. Facebookin sivuilla tykkäyksiä on tällä hetkellä 41. Suurin osa taitaa olla kavereitani, jotka sitä kautta seuraa, eikä niinkään bloggerin.

Mä en koe mitään tarvetta tulla suosituks tai sillain. Jotenkin tuntuu siltä, et ihmiset ymmärtää mua paremmin, kun lukee mun blogia. Jos tuntuu, etten jaksa puhua, käsken kääntyä blogin puoleen. Täällä kuitenki lukee lähinnä kaikki siitä miten voin.

Lisäsin tohon oikeeseen palkkiin kyselyn. Siihen sitten voi laittaa toivettansa. Ihan aihetoiveitakin voi heittää kommenttiboksiin. Youtubessa on muutama uus video, voin tähän laittaa linkit niihin. Toisessa esitellään pupu ja toisessa on mun ja Mixun kuvia. :3

Say hey to Gandalf !   &    Mixu ♥

I'm so lonely

Siiis en muista koska olis ollu näin paska olo viimeks. Niin paljon asioita vaan painaa mieltä eikä niistä voi puhua. Ei edes vähän. Yhtä ihmistä ei vaan halua vaivata sillä, et aina mulla on jotain sydämellä. Oon ihan yksin. Sanoin jo tänään eräälle ihmiselle, et jaksankohan oikeesti mennä huomenna kouluun, kun oli tänään jo hilkulla etten alkanu itkemään kesken tunnin. Tekis vaan mieli lähtee luokasta käytävään poraamaan, mut en mä kuitenkaan tee niin. Miks tekisin? Miks mulla on näin paska olo? Huomaako mua edes kukaan? Kuka voi mua auttaa? 

Oon yksin. Toivoisin edes joltain kommenttia, viestiä, mitä vaan. Et edes joku on kiinnostunu/huolissaan edes sen verran musta, et vois jutella mun kanssa. En mä tarvi terapiaistuntoo, en ihmistä jonka taakkana voin olla.. Mä tarvin ystävän, ihmisen, jonka kanssa mä voin puhua mun ongelmista yleisellä tasolla ilman, et tarvis tuntea olevansa huomiohuora. Asiaa vaikeuttaa toki se, et oon syrjäytyny.

Ja oon tänään saanu sellasen katseen, josta huomasin ettei kyseinen ihminen oikeen tykkää musta. Ei se mua haittaa. Mä en vaan oikeesti halua valittaa, en puhua, en mitään, mikä vois aiheuttaa tilanteen missä jään yksin. Mä en enää haluu jäädä yksin. En enää. Mä oon ollu yksin suurimman osan elämästäni, ja nyt on aika pitää kiinni niitä ihmissuhteista joita mulla on ja arvostaa niitä. Mä vaan toivon, et ne toisetkin osapuolet osais arvostaa sitä.

En halua silti missään tapauksessa roikkua kenessäkään tai olla se, joka menee muiden helmoissa. Ehkä olis parempi mennä terkkarille heti huomenna..

Syömishäiriö

Ihanat tytöt. Pitää musta huolen. Ihanaa, et voin puhua niille ongelmistani ja ne ymmärtää mua. Sen jälkeen kun mulla todettiin syömishäiriö ja masennus, on kaikki ollu aika häilyvää. Tuntuu, et kaipaa sitä tukea ja turvaa mut samalla on niin yksinäinen. Huomaan, et mulla on tarve puhua mun ongelmista ja ettiä sitä keskustelua ja tietoa asioista, ja tietysti mielipiteitä. Mut jotenkin se on jääny vaan päähän möyrimään eikä sitten jotenkin vaan halua avata sitä suutansa. Varsinkin jos kerran sen on jo alottanu, mut kukaan ei just sillon kuule. Tuntuu pahalta. Ehkä mun pitää lopettaa tää "huomion" kerjääminen ja keskittyä kuuntelemaan. Eihän mua ole tarkotettu puhumaan, eihän? Mä haluan puhua ja mun pitää puhua, mut se ei oo niin yksinkertasta jos toinen osapuoli ei oo mukana tai vastaanottavainen. Sitten pyörii yksin niiden kysymysten ja ajatusten kanssa. Olis ihan älyttömän hienoa voida vaan keskustella siitä millasta on olla syömishäiriöinen ja onko kenelläkään muulla tullu se yllätyksenä. Tai masennuksesta, miten se on ilmentyny ja miten on hoitoa haettu ja saatu. Olis tosi hienoa saada joku kaveri, joka oikeesti olis kiinnostunu näistä aiheista.

Mä ehkä hymyilen ja nauran, kerron vitsejä ja mielipiteitäni, mut oon oikeesti sisältä rikki. Mä uskottelen itelleni, et hyvin pärjään. Vaikka todellisuudessa yksinäisyys painaa päälle, ja se, et kaikki aika menee terveyden miettimiseen. "Näkyyks mun makkarat" ja "syön liikaa" on yleisimpiä ajatuksia mitä mun päässä liikkuu. Koulussa on kivaa joo, mut jos se menee siihen et ulkonäköpaineet painaa päälle, niin mitä mä sitten teen? En aio lintsata, mut ei siitä koulunkäynnistä sitten mitään tuu. Oon fyysisesti läsnä, mut henkisesti uponnu toiseen maailmaan.

Apua.

Kiitos kommenteista ja viesteistä

Pupu!

Sain torstaina pupun. Nimeä en vielä kerro, enkä rotua, koska rotutietoa en ole vielä saanu. Vähän näyttäs pieni rex -kanilta, mut en mee varmaks sanomaan. Tarvis kasvattajalta saada se varma tieto. Sitten kun toi on vähän sopeutunu, eikä tutkiskele paikkoja enää, niin teen sitten videota tästä yksilöstä.

Muuten asiat rullaa kai omalla painollaan. Oikeestaan en edes jaksa nyt puhuu mistään.

Jokunen sana ryhmähengestä

Angstngstgststt

Harmittaa ihan jäätävästi. Se, että kun on ihminen joka on älyttömän tärkee voimavara itselle, osaa aina piristää ja jaksaa auttaa. Kuitenkin tuntuu, että oon pisara meressä sille. Välillä tuntuu, et ainoo mikä meitä sitoo, on sukulaisuus. Se ei edes muista mua. Aina jutellessa se vannoo, että oon älyttömän tärkee sille, ja sitten ku se hetki on ohi, ei vastata viesteihin, ei puheluihin. Ei viesteihin puhelimessa tai missään. Tuntuu siltä, kun se ei vaan haluis sanoo mulle, et ei sillä oo aikaa mulle tai että ei se jaksa kattella mua. Mixullekin oon puhunu siitä, kuinka hyvät välit meillä on. Välillä tekis kuitenki mieli ottaa sanat takas. Miks se antaa mun vaan odottaa sitä soittoa? Se lupaa aina, et sillon ja sillon nähdään, mut nimenomaa sillon ei vastata luuriin. Tien, että oon oikeesti sille rakas. Mut onko oikeesti niin, et se ei vaan haluu sanoo mulle, et on paljon tärkeempää nähdä niitä kavereita. Ja poikaystävää.

Tää on niin eri juttu, kun jossain kaverisuhteissa. Jos ite oon tosi kiinnostunu jostain ihmisestä ja tykkään olla sen seurassa ja toinen tuntee ihan jotain muuta, niin kyllähän sillon sen toisen jättää rauhaan. Mutta kun oon 100 % varma, et tää ihminen välittää musta. Ikävää vaan, ettei sitä aikaa löydy. Tai voishan sen lupaamisenkin jättää.. Sanoa vaikka ettei lupaa mitään. En mä jaksa pian enää tätä "roikkumista". Tuskin se sitä huomaiskaan vaikka en enää "roikkuis". Tässä alkaa tuntee ittensä mitättömäks. Noh, ei yks ihminen mua saa lannistuun. Harmittaa vaan.

Kiusaaminen

Tuntuu rankalta ymmärtää, et kiusaaminen on tehny musta heikomman. Siitä on jo aikaa, mut nyt alkaa pikkuhiljaa tajuumaan mitä se oikeesti on tehny mulle. Se on ollu vahva tekijä siihen, miks teen, mitä teen ja millon teen. Ja millanen olen. Se on muokannu mua muottiin eikä oo antanu tilaa ja mahdollisuutta valita. Se satuttaa aina kun katsoo taaksepäin, miksei kukaan auttanu mua? Mitä mä olin tehny ansaitakseni sen kaiken? Toki mua autettiin, mut liian myöhään. Vahinko oli jo tapahtunut. Nyt se seuraa mua iät ja ajat. Voihan kaikesta oppia pois, mut lähes kaikki mitä teen tuntuu väärältä, ei sen kuulu olla niin. Haluaisin voida esiintyä, mut pelkään, koska mulle on aina nuorena naurettu ja pilkattu. Haluisin uskaltaa puhuu tuntemattomille, mut nekin vaan nauraa juoruille mitä on kuulleet. Voisimpa saada itsevarmuuden takaisin. Oon yrittäny, turhaan. Aina tulee mieleen joku tilanne menneisyydestä, joku epäonnistunut ja nolo.

Lähden nyt kouluun, palaan sen jälkeen jatkamaan.

Miniminivaahtokarkkeja ♥

Arki palaa, koulun penkille palasin. Tänään eka koulupäivä. Tästä se lähtee, se lähihoitajan ala. Kivaa. Vielä kivempaa, et viime torstaina lääkäri pamautti mulle, et en oo parantunu masennuksesta, lähetti mut nupolle ja siinä sitten mentiin. Lääkkeitäkin kovin tarjos. Vielä en oo päättäny, jatkanko ilman. Lääkäri kyllä painotti, et ne on osa mun hoitoa. Mut miten koulu? Voinko nyt sittenkään "sopia" alalle? Kovin kyllä pääsykokeiden perusteella olin ihan sopiva, mut mitäs jos paljastus, et mulla on sittenkin vielä masennus? Pitäs vissiin mennä puhumaan siitä.

Nyt kuuntelen musiikkia, selailen Google+ -sivuani ja pelailen. Niin ja syön vaahtokarkkeja. Harvon mua enää näkee Facebookissa, kulunu mesta. + on paljon parempi ja toistaseks ainaki mainokseton. Jooh kai täst pia meen nukkumaan, huomenna heti 8 h päivä. Tie sitte miten unta saan.. Jos vaikka palailis pian vähän pidemmän tekstin kaa. Onneks tulee uus kone, niin pääsee editoimaan kaikkee kivaa ja sillaij.

Je veux toutes les mains en l'air.

Si tu kiff ça laisse toi faire.

Je vais te mettre bien c'est clair. Yéhéh.

OhOh Jump Jump !

Je suis là pour faire bouger ton body.

On s'en ... dans toutes les party.

Tout les mecs ... Yéhéh.