Angstngstgststt

Harmittaa ihan jäätävästi. Se, että kun on ihminen joka on älyttömän tärkee voimavara itselle, osaa aina piristää ja jaksaa auttaa. Kuitenkin tuntuu, että oon pisara meressä sille. Välillä tuntuu, et ainoo mikä meitä sitoo, on sukulaisuus. Se ei edes muista mua. Aina jutellessa se vannoo, että oon älyttömän tärkee sille, ja sitten ku se hetki on ohi, ei vastata viesteihin, ei puheluihin. Ei viesteihin puhelimessa tai missään. Tuntuu siltä, kun se ei vaan haluis sanoo mulle, et ei sillä oo aikaa mulle tai että ei se jaksa kattella mua. Mixullekin oon puhunu siitä, kuinka hyvät välit meillä on. Välillä tekis kuitenki mieli ottaa sanat takas. Miks se antaa mun vaan odottaa sitä soittoa? Se lupaa aina, et sillon ja sillon nähdään, mut nimenomaa sillon ei vastata luuriin. Tien, että oon oikeesti sille rakas. Mut onko oikeesti niin, et se ei vaan haluu sanoo mulle, et on paljon tärkeempää nähdä niitä kavereita. Ja poikaystävää.

Tää on niin eri juttu, kun jossain kaverisuhteissa. Jos ite oon tosi kiinnostunu jostain ihmisestä ja tykkään olla sen seurassa ja toinen tuntee ihan jotain muuta, niin kyllähän sillon sen toisen jättää rauhaan. Mutta kun oon 100 % varma, et tää ihminen välittää musta. Ikävää vaan, ettei sitä aikaa löydy. Tai voishan sen lupaamisenkin jättää.. Sanoa vaikka ettei lupaa mitään. En mä jaksa pian enää tätä "roikkumista". Tuskin se sitä huomaiskaan vaikka en enää "roikkuis". Tässä alkaa tuntee ittensä mitättömäks. Noh, ei yks ihminen mua saa lannistuun. Harmittaa vaan.