maanantai 15. syyskuuta 2014

Erilaisuus on vahvuus

Kuten varmaan läheiset ihmiset sekä blogia seuranneet lukijat tietää mun käyneen vuosien varrella aikamoista vuoristorataa. On masennusta, syömishäiriötä, ahdistuneisuutta, paniikkioireita.. Itsetuntoni on ajoittain ollut romahtamispisteessä - oon kokenut häpeän tunnetta erittäinkin usein. Muistan jo kymmenisen vuotta sitten tajunneeni itsessäni jonkin olevan vialla. En kuitenkaan oo saanu vastausta itseäni askarruttaviin kysymyksiin.

Miks koen syyllisyyden tunnetta niissäkin tilanteissa, joissa en olis pystyny tai pystyis tekemään asioille mitään?
Miks pienenkin virheen tekeminen tuntuu kovalta iskulta?
Miksen osaa tehdä yksinkertaisiakaan päätöksiä, vaan emmin?
Miksei kukaan muu tunne näin isosti?
Miks mä oon outo?

Nyt oon ehkä saanu vastauksen. Törmäsin käsitteeseen HSP. Lyhenne tulee sanoista Highly Sensitive Person eri erityisherkkä ihminen.

"Se tarkottaa henkilöä, joka on hermostojärjestelmältään, aistimuksellisesti ja kokemuksellisesti keskimääräistä sensitiivisempi. Yhteistä kuitenkin lienee se, että siinä missä ns. normaali ihminen reagoi asioihin "normaaleissa" mittasuhteissa, voivat ne HSP:ltä mennä yli sietorajan ja aiheuttaa mm. ahdistuneisuutta, stessiä ja alisuoriutumista tilanteissa. Kenellä tahansa voi olla samoja piirteitä kuin HSP:llä, mutta tunnuspiirteiden runsaus ja intensiteetti on ratkaisevaa."

Mitä enemmän suodatan tietoo tästä, sitä kirkkaampi valo syttyy päähän. Ihan ku vuosien tuska olis ohi ja alkais uus aika - ymmärtämisen aika. Nään itseni eri silmin, en mä ookkaan niin outo! Mä oon vaan vähän herkempi. Alan näkemään menneisyyteni paremmin, tajuun mikä on ollu vialla. Oon aina ajatellu, et oon huonompi ku muut (lue: huomionhakunen), koska ei kukaan muu tunne niin ku mä. Oon jopa kironnu ihmisille sitä, et miks kukaan ei ole niinkun mä - ei ketään toista herkkistä vailla vastauksia. Mut nyt mä löysin herkkiksen - itseni. Piti HSP paikkaansa tai ei, fuck it, mä poraan nyt. Mä en oo syyllinen kaikkeen (ihan kaikkeen) ja mitä noloa siinä nyt sitten on jos musta nyt sattuu tuntumaan pahalle sun huono läppäs?

Onhan tällä varjopuolensa. Musta tuntuu, et tällä olis jotain tekemistä mun stressini kanssa. Pettymyksetkin tuntuu aina pahemmilta. Ja varsinkin pienetkin sellaset. Ja erityisesti syyllisyyden tunne on voimakas. Esimerkiks, jos joku on ärsyyntynyt tai kiukkunen, koen olevani syypää ja mieluusti väistyn takavasemmalle ja pidän suuni kiinni. Syystä että.. Tuntematon.

Oli tää sitten hölynpölyä tai Katjulin päässä kehittelemä Google on ystävä -diagnoosini, olo kuitenkin on paljon helpottuneempi. Ehkä osaan kiinnittää huomiota joihinkin asioihin tai ehkä jopa kertoo, et mä oon todella herkkä tuntemaan fiiliksiä.. Negatiivisiakin sellasia.

Pitänee pureskella asiaa. Ja varmaan ihan käydä jonkun juttusilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti