"Pikkumiehen syndrooma"

En ymmärrä, miks on pakko suurennella asioita ja dramatisoida. Haluaa huomiota ja siks on pakko suurennella, jotta joku asia tai tapahtuma kuulostas kiinnostavammalta. Kuitenkaan sillä ei saavuta mitään, enemmänkin kiinnostus lähtee kuunnella ja uskoa niihin juttuihin. Jotenkin tällänen ihminen kokee olevansa hieno ja upea ihminen, muuntautumalla tarvittaessa sopivaks tilanteen ja seuran mukaan. On erittäin ärsyttävää tajuta, et just hetki sitten tää oli täysin eri mieltä, mitä hetken päästä. En puhu nyt patologisesta valehtelijasta. Koen tän olevan "pikkumiehen syndrooma". Eli siis ihminen ei vaan yksinkertasesti ole sinut itsensä ja varsinkaan kokonsa kanssa (välttämättä sisäistämättä sitä itse). Egoa on siis kasvatettava mahdollisimman suureks, sitä pituutta kun ei välttämättä löydy niin paljon, mitä itse ehkä toivois

On pirun ärsyttävää huomata, et ihminen sanoo vihaavansa paskanjauhantaa ja painottaa itse olevansa suvaitsevainen ihminen. Totuus on kuitenkin toinen. Sanakin jostain ihmisestä, AINA löytyy jotain mainittavaa. Ihan vaikka paidan väristä. Ja sitten haukutaan niin syvimpään helvettiin ihmiset, jotka eivät vaan osaa ajatella tai tehdä samalla tavalla, kun hän tekis. Antaa siis hyvän ihmisen kuvaa ulospäin, esittää, vaikka syvimmässään ei ole ehkä ihan niin puhdas pulmunen, mitä väittää. Saatan vaikka sanoa, et olipa Liisalla huono päivä tänään, ihan vain heittona ilmaan, niin eiköhän sieltä ala tulla tekstiä. On pakko talloa muut, pitääkseen itsensä ylhäällä.

Kaikesta huolimatta tälläset ihmiset on yleensä mukavia ja hyvää seuraa. Ristiriitaista, ehkä. Jokanen on omaa laatuaan, ei siitä aleta tässä kiistelemään. Kuitenkin musta on älyttömän tärkeetä, et ihmiset pystyy olemaan täysin omana itsenään mun seurassani, kun en mä pysty muuten rentoutumaan. Siinä tuntuu tietty jäykkyys.

Mun oli pakko tulla tänne purkamaan olotilojani, ei tällä hetkellä mielellään pidä mitään sisällään. Muutenkin jo liikaa juttuja päällä. Mut tästä selvitään.