Kuulun yhteen ärsyttävimmistä ihmistyypeistä - stressaajat. Saan stressin kyhättyä tilanteessa kuin tilanteessa ja varsinkin sillon, kun siihen nimenomaan ei ole aihetta. Mut sillon kun aihe tulee, voi hyvä luoja sitä stressin määrää.
Stressasin alkuviikosta et lopetanko työt ja haen toista työtä, etsinkö uuden kämpän.. Täysin tiedottomana tulevasta. Kävin eilen lääkärissä joka totesi mun olevan kelvoton tähän työhön jalan oireilun takia - menetin työpaikkani. Muutenkin palkanmaksu on ollut hieman kyseenalaista ja tässä jo onkin kärvistelty, et millä maksan vuokrani. Ilmoitin tietenkin vuokranantajalle vuokran tulevan myöhässä, koska palkka ei siihen riitä ja en tiedä koska saan tukia asian suhteen. Hän kylmästi ilmoitti, et kun mulla on jo kaks varotusta (vuokranmaksu myöhässä) taustalla, niin hän aikoo ottaa tilalleni asumaan jonkun maksukykyisen asukkaan. Ja nämä varoitukset on tulleet kertoina, jollon oon saanu sossusta tuet myöhässä. Joten nyt lähtee kämppäkin alta. En suunnitellut tätä ihan näin. Oli tarkotus ettiä toinen työ tilalle, ennen kuin nää työt loppuu, ettei tarvi alkaa sossussa taas selvittelemään asioita. Niissä kun tunnetusti kestää aikansa. Enkä ehtiny edes katsella kämppiä saati rekisteröidä koko asiaa, kun jo sekin oli "hoidettu".
Oon nyt siis aika vahvasti sitä mieltä, et mun stressaamiseni ei ole aiheettomia. En koe olevani pessimisti, vaan ihan oikeesti oon huomannu jonkun hyvän asian jälkeen tulevan jotain huonoa. Työn saanti oli niin hyvä asia, et odotinkin jo korkeelta putoomista. Toisaalta onhan elämä muutenkin aika vuoristorataa, mut kaikista tasasemmin menee, jos ei tapahdu mitään älyttömän mullistavaa - hyvää tai huonoa. Oon kokenu aina mun elämäni jotenkin vaakana. Ehkä mä sitten oon pessimisti.
Vaikka ei mulla hätää ole, ressaa nää asiat tottakai. En tiedä saanko kämppää tilalle, saati sitte koska rahaa.. Näinä hetkinä tuntee ittensä epäonnistuneeks ja erityisesti toisten riesaks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti