Damdampum

Ahdistaa. Ei mulla muuta.

Viikko meni hyvin, mut taas vaivaa painonhallinta ja mä tosiaankin haluisin olla niin laiha, et ei tuu makkaroita mahaan. Siihen on pitkä matka vielä, mut lähteny jo 4 cm 2 viikon aikana. Tätä vauhtia ei kyl pitäis montaa kuukautta mennä. Jos mulla ei olis koulua tai ihmiset sais mua liikkeelle, istusin kotona syömättömänä ja antaisin mahan kurnia. Mä en halua syödä. Kamalat tuskat jo yhden haarukallisenkin jälkeen. Ja asiaa tosiaan pahentaa ihmiset, jotka tsemppaavat mua lenkille ja suorastaan kieltävät multa joitain ruokia.

Kiitos M, et vihdoinkin ollaan saatu kaikki sovittua ja jaksat olla mun tukena/panostaa mun jaksamiseen. Jo sun ymmärrys auttaa mua pitkälle. ♥ Ja tietenkin kiitos kaikille mun tukena olleille, erityisesti Sampalle. ♥

Iloinen Katjaliini

Heissan ja hellurei vaan. Päivät lähteny rullaa paljon paremmin ja mieli on paljon ilosempi. Mulla nostettiin perjantaina masennuslääkitystä ja huomaan tehon selvästi. Nimittäin unohdin aamulla napata lääkkeet nassuun, ja kivasti siinä koulupäivän jälkeen alko mieliala laskee lujaa vauhtia. Ei niinkään surulliseks tai onnettomaks, vaan jotenki tuntu vaan paljon raskaammalta, väsyneemmältä eikä oikeen jaksanu olla sosiaalinen. Nyt kuitenkin, kun sain lääkkeet ja ne on vaikuttanukin jo, alkaa tuntua paljon paremmalta. Jaksaa hymyillä taas ja oon "oma iloinen itseni". Alko kyllä pelottaan, et miten onnistun lopettaan noi lääkkeet, mut ehkä mun ei kannata murehtia siitä nyt. On hyvä olla.

“A friend is someone who knows all about you and still loves you.” 

― Elbert Hubbard

“I am so clever that sometimes I don't understand a single word of what I am saying.” 

― Oscar Wilde, The Happy Prince and Other Stories

“Always forgive your enemies; nothing annoys them so much.” 

― Oscar Wilde

“It is better to be hated for what you are than to be loved for what you are not.” 

― André Gide, Autumn Leaves

“That which does not kill us makes us stronger.” 

― Friedrich Nietzsche

“I have not failed. I've just found 10,000 ways that won't work.” 

― Thomas A. Edison

“Beauty is in the eye of the beholder and it may be necessary from time to time to give a stupid or misinformed beholder a black eye.” 

― Jim Henson

“Do what you can, with what you have, where you are.” 

― Theodore Roosevelt

Ahdistuneisuus(häiriökö?)

Ahdistaa, ahdistaa ja ahdistaa. Itkettää, masentaa, pelottaa, vituttaa ja väsyttää. Kaikkee pitäis tehdä, mut harvaa asiaa ehdin tekemään. Buukkaan päiväni totaalisen täyteen pieniä yksityiskohtia myöden, kuten siivoukset ja siihen sisältyvät vaiheet. Unohdan oman terveyteni. En pysy aikataulussa ja tuntuu, et jatkuvasti on jotain rästissä. Välillä unohdan nukkua, kun stressaan/buukkaan seuraavaa päivää. Miks mä sit teen niin? Ahdistaa tekemättömyys ja yksinäisyys, ja niiden aikana pintaan nousevat tunteet ja ajatukset.

Keskiviikkona terapiassa sain jonkunnäkösen kohtauksen. Terapeutti iski aika arkaan paikkaan, rauhassa juteltiin mun tahtiin. Kuitenkin silmissä alko sumenemaan, valo tuntu älyttömän kirkkaalta ja menetin itseni hallinnan. Luulin, et mulle iskee migreeni, ja pyysin sammuttamaan valot. Hän kyseli syytä, mut en pystyny vastaamaan enää. Tuntu ihan siltä, ku olisin vaipunu psykoosiin, mut en kuitenkaa menettäny todellisuudentajua. Muistan puhuneeni raskaista asioista, heilutin päätäni ja osotin siihen, ja totesin jotain, et paljon pieniä palloja. Loogista, raskas asia, ja nää "pienet pallot" aukee puhumalla. Mut pelotti, kun en hallinnu itteeni enkä voinu sanoo, et en voi hyvin tai mitään muutakaan. Se loppu siihen, et aloin itkemään, oikeen kunnolla. Terapeutti varas mulle lääkäriajan huomiselle, saa nähdä joudunko jonneki osastolle tutkittavaks vai tietääkö se lääkäri mistä on kyse. Ensimmäinen kerta, mut ei välttämättä viiminen. En halua, et noita tulee missään enää. Olis kiva, jos tuol päiväkodis työssäoppimisjaksol joku lapsi mainitsis vaik jotain isästään ja se aiheuttas sen et menisin tollaseks. Mitään pahaa en siin tilas tekis, mut se mitä suustani päästäsin ja ylipäätään. Miten ne lapset vois enää luottaa muhun? Ja voinko valmistuu tähän ammattiin, jos on riski saada tälläsiä kohtauksia?

Musta tuntuu nyt jo sairaalta joutuu syömään masennuslääkkeitä, ja herrane aika mulla tilttaa päässä, jos jotain rauhottavia määrätään.. Sit pidän itteeni.jo totaalisena mielipuolena, ja niin pitää varmasti kaikki muutkin. Mut sen mä myönnän, et mun psyykkinen kunto on aika hataralla pohjalla. Siit on joutunu kärsimään lähipiiri ja varsinkin Mixu.

Syömisen kanssa on aika paljon ongelmia. Kykenen joinakin päivinä rakkaan ystäväni avustuksella syömään normaalisti. Oon saanu kuulla sitä EDELLEEN kuinka syön niin paljon ja et mun pitäis liikkuu paaaljon enemmän. Sataa laihdutusvinkkejä, vinkkejä syömättä olemisesta.. Ja mä en voi välttää tätä ihmistä. Mä oon oppinu suodattaa jonkun verran näitä, mut kun jos yhdellä on aina se asenne, et mä syön paljon ja liikun liian vähän JA kun se tuo sitä esille usein, niin alan uskomaan siihen. Mua parantavat ihmiset koittaa kumota tollasia ja taistelee vastaan. Ei muuta voi sanoo, ku et on varmaan aika rankkaa just nyt olla mun ystävä. Päivä kerrallaan..

Miten jaksan?

Mulla on nyt tullut niin paljon masentavaa angstitekstiä, et ajattelin tehdä vastapainoks postauksen siitä, mikä saa mut voimaan paremmin.

Ystävät. Se, et mä voin soittaa/tekstaa millon vaan, tuo turvallisuuden tunteen. Vaikka tuntuukin siltä, et vaivaan ihmisiä murheillani, niin koitan ajatella, et se puhuminen auttaa mua. Toisaalta ystävien kanssa puhuminen saattaa ratkasta monia ongelmia ja tuo erilaisia näkökulmia asioihin, joka on hyvä juttu.

Liikunta. Vaikka ehkä ihmiset mut tuntiessaan liittää tän liikunnan nyt anoreksian oireisiin ja mielihyvään, en tarkota sitä liikuntaa nyt. Tarkotan niitä hetkiä, kun liikkuessani voin vapaasti mennä omaa tahtiani ja nauttia ympäristöstä ajattelematta laihtumista tai ahdistusta syömisestä.

Musiikki. Rauhotun musiikin avulla. Tällä hetkellä en pysty täysin rentoutumaan, mut musiikki auttaa mut hyvin lähelle sitä. Musiikin avulla saan kohennettua mieltäni tarvittaessa niin, et pahin ahdistus lähtee pois. Saatan muuttua apaattisesta ja masentuneesta hieman jo hymyileväksi ja energisemmäksi.

Perhe. Tästä ei varmaan mitään tarvitsekkaan sanoa. Yksinkertaisesti tuki ja turva.

Gandalf. Mitä mä tekisinkään ilman mun pikku pupua? Gandalf piristää mun päivän, saa mut hymyilemään ja on pörröinen unikaveri. Vaikka se onkin uhmaileva ja kiukkunen välillä, osaa se olla silti hellyyttävä ja ihana. Niin ja vaikka se käykin paskomassa sohvalla nukkuvien/makaavien ihmisten päälle, ei ne noin ihanalle karvapallerolle osaa suuttua.

Aurinko. Mikään ei voita auringonvaloa. Siitä tulee niin mieleen kesä ja lämpimät säät.

Pikapostaus

Tällä hetkellä teen kaikkeni laihtumisen eteen. Kesä on tulossa, haluun olla nätti ja siro, et kehtaan kulkee shortseissa tai käydä bikinit päällä uimassa. Multa on lähteny tosi lyhyes ajas 2 cm vyötäröltä, ottaen huomioon et olin jonki verra turvonneena mittaushetkellä. Kyl se motivoi, kun näkee tuloksia. Lisää vaan urheiluu nii kyl mä ehdin viel kesäkuntoon.

Pikkusisko tulee huomenna yökylään ja mennään keilaileen. Jiiihaaa.