Jäisen ikkunan läpi hohtaa katuvalon loiste, pöydällä palaa kynttilöitä. On surullista, että pelkään yksinäisyyttä. Se sattuu, se koskee - kuin mikään ei enää olisi todellista.
Olen hukkunut pääni sisään, enkä tiedä enää mitä haluan. Käy koulua, käy töissä, siivoa, pese pyykkiä, tiskaa, tee videoita.. Listaan ei koskaan kuulu rentoutuminen, ei missään muodossa. Jopa yöunet tuppaa jäädä pariin tuntiin. Koskakohan iskee burnout? Mähän vasta alotin työt ja koulun.. Mun on pakko alkaa nukkuun nyt. Tää nyt oli tällänen päivitys. Palailen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti