Oon huomannu viime aikoina "parantumiseni" myötä olevani eräänlainen piristyssuihke muiden päiviin. Oon pystyny aidosti antamaan apuja ja neuvomaan, miten itse pystyin tähän. Yhä useemmat tuntuu tukeutuvan mun apuun, joka on musta hienoa. Ihmiset uskaltaa avautua asioista, jotka niitä aidosti painaa ja joista ei pysty kelle vaan puhumaan. Ja aion jatkossakin kuunnella ihmisiä mikäli sille on tarvetta. Kuitenkin se, et kuuntelee jotain itselle tuntematonta ihmistä, voi oikeesti auttaa tätä. Ei koskaan voi olla liian kiire. Pidetään muista huolta, kuitenkin ollaan kaikki tavallaan yhtä.
Itselläni tää päivä ei oo ollu mitenkään unelmaa. Ahdistus painaa ja lääkkeet on ollu väkisin kuvioissa. Oikeestaan ahdistus johtuu ressistä ja siitä, et pelkään menettäväni kaiken hyvän, nyt kun vihdoin kaikki on hyvin. Alitajusesti tietysti, itsestähän se siinä tapauksessa lähtee. Pelkään mokaavani. Pahinta tästä olosta tekee se, et mä voin fyysisestikin pahoin. Tuntuu pala kurkussa ja jatkuvasti pelkään joutuvani juoksemaan oksentamaan. Mulla on kaikki hyvin, mut tää olo saa mut vaan miettimään, et mitä voin tehdä asioille. Mä tiedän, et voisin vaan jatkaa tätä "hyvää" elämää murehtimatta. Mut vuosia paskassa rämpineenä ei vaan haluis enää palata siihen takasin. Tälläsinä päivinä sitä vaan toivos, et joku tajuais potkia perseelle ja pitää musta huolta, niin kun mä teen muille. Ei sitä itse vaan osaa sanoa ääneen. Ehkä jotenkin haluaa itse yksin selvitä ja jotenkin ehkä tuntuu pahalta myöntää, et mulla on taas paha olla. Tiedänhän mä sen itsekin, et tulee huonoja päiviä. On vaan vaikee myöntää sitä itsellensä.
Juteltiin tossa eilen Laurin kanssa, et varmasti vaikuttavat tekijät on uus työ, unirytmin sekottuminen, koulu ja muut hoitamattomat asiat ja ongelmat. Kun alkaa oikeesti miettimään, niin eihän mulla oo ees unirytmiä, nukun joskus yöllä, joskus illalla, joskus päivällä.. Mun päivissäkään ei ole mitään rytmiä. Syön, kun tulee nälkä, istun koneella, teen jotain randomia. Koulussa ei mee kauheen hyvin, parina päivänä ollu pois, koska nukkunu päivän ohi töiden takia. Eli siis rästissä on tehtäviä, jotka tosiaan ressaa. Taloudellista tilannetta ei toki auta se, et oon tällä hetkellä täysin rahaton. Mä toivon selvittäväni pääni sisällä nää asiat mahdollisimman pian. Tää oksetus ei oo mitenkään kauheen ihanaa ja tietysti haittaa päivittäistä elämää. Edelleenkin sitä toivoo, et kun itse on heikoilla, joku muu ottas ohjat. Pitäis opetella sanomaan ääneen, kun on oikeesti paha olla. Et siitä kans pääsee eroon. Eikä jää pysyvästi, jälleen. On ollu vaan niin upeeta pystyä sanomaan ääneen, et mulla on hyvä olla. Ehkä joku päivä osaan sanoa myös sen, ettei ole.
Parempaa huomista odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti