"Käytän masennusta vaan tekosyynä."
Oon itse masennuksen aikana monesti raivonnut ja hermostunut ihmisille, jotka ovat väittäneet, et käytän masennusta vaan tekosyynä. Ymmärtääkseni siis ”tekosyynä” sosiaalisiin tilanteisiin ja paetakseni mahdollista vastuuta, joka mulle laitettaisiin. Jollain tapaa se ajatuksena pitää paikkaansa. Kuitenkin enemmän ajattelen niin, et heikko itsetunto ja menneisyydessä tapahtuneet, selvittämättömät asiat näitä pelkotiloja ja ahdistuksia aikaan saa. Käytännössä ihmiset luovat itse oman pahan olonsa omien ajatustensa ja ympäristön varjolla. Siksi pahaan oloon voi vaikuttaa vain itse. Toki on terapia ja lääkkeet, ja pahimmassa tapauksessa osastohoito, mut lopputulos on aina itsestä kiinni. Käytännössä näillä yritetään "aivopestä" ihminen ajattelemaan asioita eri näkökantilta. Eikä siis mikään ihme, jos "en tosiaan mene terapiaan" -ihmiset eivät parannu.
"Kauneuden eteen pitää kärsiä" – Joku tampio
Se joka tän on joskus keksiny, pitäis hirttää, palotella ja haudata vaikka elävältä. Kehtaakin luoda kuplan ja väittää, ettei kukaan olisi kaunis tekemättä mitään. Eikö ole enää luonnonkauniita ihmisiä? Onko kauneus nykyään sitä, et ollaan mallin mitoissa, laitetaan botoksia naamaan, luodaan epäaidot rinnat ja meikataan täysin luonnottoman näköseks? Siirrytään vähän syvällisempään ajatukseen; voiko ihminen olla kaunis sisältä tekemättä sen eteen mitään? Voi. Miksi siis ihmisen tarvisi kärsiä ulkoisen kauneuden eteen? Miten edes määritellään kauneus? Onko se tosiaan mitattavissa painon ja rasvaprosentin mukaan? Musta tää on tosi huolestuttavaa.
Yhä nuoremmat ottavat vanhemmilta esimerkkiä käyttäytymiseensä ja ajatusmaailmaansa. Vanhemmilla meinaan nyt ketä vain; perheenjäseniä tai vaikka huippumallia. Suurin osa nuorista näkee suppeasti ja tekee oletuksia ulkokuoren perusteella. Ei esimerkiksi sisäistetä meikkaamisen ydintä ajatusta, vaan tehdään kuten muutkin tekee. Yleisempiä syitä onkin miesten houkutteleminen, ”koska se nyt vaan on tätä päivää”, keskenäisen kilpailun vuoksi ja ihan vaan omaksi ilokseen. Itsehän en meikkaa, varmasti sen jo moni tietää. Tuntuu kuitenkin tyhmältä, kun multa tullaan kysymään, et miksi en. Kai se on tosiaan nykypäivää, et nuorten (miksei vanhempienkin) stereotypia naisesta on meikattu ja huoliteltu kokonaisuus. Käyn kaupassa saappaat ja lökärit jalassa, hiukset harakanpesänä. Joskus yllä saattaa olla myös nahkatakki. Voin kuvitella kuinka monen leuat juuri loksativat auki; OMG! NOLOA! Jos se on teistä noloa, niin kertoisitteko, miks mun ovella on jono miehiä? Niin, käytännössä kuljen joka paikassa täysin omana itsenäni ja itseluottamukseni varmasti loistaa läpi.
Luottakaa itseenne ja tehkää sitä mikä tuntuu itsestä oikealta ja hyvältä. Älkää menkö massan mukana tai "koska muutkin" -tyylillä. Olkaa ainutlaatuisia, erottukaa. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti