Terve taas!

Oon erittäin pahoillani tooosi pitkästä tauosta. Tauko johtuu netin ja ajan puuttumisesta. Netti vähän reistas ja nyt vaihdankin jo palveluntarjoajaa. Muuten mun elämä on tasapainoinen aika pitkälti, mut välillä tulee romahduspäiviä eikä tunnu, et jaksaa ees hengittää. Käyn terapiassa (on muuten helvetin hyvä terapeutti) ja hoidan syömishäiriön rinnalla masennusta. Masennuksen oireet ei oo läheskään niin pahat, kun syömishäiriön. Nyt epäilläänkin jo anoreksian oireita, vaikka kovin koitan puhua totta terapiassa ja lääkäreille. Mun on vaikee puhuu tästä nyt. Mut mua pelottaa anoreksiaan sairastuminen ja samalla kun koitan tietosesti välttää sitä, tuntuu et se puskee jollain tapaa silti päähän. Mut ei hätää, mä syön vielä aika paljonki välillä. Ahdistaa ristiriitaset ajatukset ja tieto valvomisesta.

Ihmiset puuttuu entistä enemmän mun syömiseen vaikka olis kyseessä ihan tositilanne etten vaik jaksa syödä kaikkea ruokaa mitä otan, joka sattuu jokaselle joskus. Syön mielestäni koulussakin tarpeeks eikä kukaan siitä oo sitten maininnukkaan. Mut miks pitää sitten siitä mainita, etten jaksa syödä muutamaa viimeistä perunaa? Vaikka tiedät mulla olevan syömishäiriön, älä mainitte mitään, ei siis mitään mun syömisestä tai en välttämättä koskaan enää syö sun lähellä. Ainoat jotka saa arvostella mun syömistä on läheisimmät ihmiset, jotka tietää muutakin kuin mitä pinta näyttää.

Terapeutti sano tänään tosi upeesti, tuntu niin hyvältä. Se katto hetken mun papereita, et hirveen usein ei törmää näin pitkään listaan raskaista asioista. Vaikkei ihmisten menneisyyksiä voikkaan toisiinsa verrata millään tavalla. Se nosti peukut pystyyn ja totes, et mä oon selvinny niin monesta kolhusta, et tää on helppo palapeli niihin verrattuna. Ja et mun on aika yrittää unohtaa menneisyyden murehtiminen ja alkaa kattoo ylpeesti taaksepäin. Koska kolhut on tehny musta vahvan ihmisen, ja ehkä vielä joskus mä voin vahvuuteni ansiosta auttaa heikompia. Tais olla ensimmäinen kerta tällä terapeutilla, kun itkin. Jollain tapaa ehkä epäkunnioittavasti muita kohtaan sanottu, mut kuitenki tosi rohkasevasti mua kohtaan.

Palaan vielä. Voimia teillekin, ystäväiseni.