Uudelleensyntyminen

Siitä on nyt vierähtänyt jokunen tovi, kun oon viimeks kirjottanu kirjaintakaan blogiini.. En missään vaiheessa päättäny lopettavani, oon vain kaivannu aikaa itselleni sekä elämälleni. Kun katselee muutamii blogitekstejä takaisinpäin, on mieli ollu suhteellisen pimee ja ankee. En oo voittanu ongelmiani, kaikkia niistä, mut oon vahvistunu ja tunnen itteni nyt hieman paremmin. Moni asia on muuttunu jo pelkästään muutaman kuukauden sisällä, miettimättä mitä kaikkee on ehtinyt tapahtuu vuodessa. Ajatusten purkaminen täst kaikesta ei oo helppoo, mut tulin tänne sen tekemään, ihan vaan seuratakseni oman hyvinvointini paranemista sekä antaakseni ajatuksiini ulos niistä kiinnostuneille ihmisille.

Vuosi sitte tilanteeni oli aikalailla tämä; ei töitä, ei koulutusta (tosin olin just saanu järjestyksenvalvojan kortin) ja elämäni painottu ystäviin ja parisuhteeseen.. Taloudellisen elämän suunnittelu ja toteuttaminen oli haastavaa sekä työpaikkojen ettiminen ja haastatteluissa käyminen ei tuottanut tulosta. Olin monta kertaa vuoden aikana hukassa ja totaalisen pohjalla, koska koin olevani yhteiskuntakelvoton, osaks myös sen takia, et monet ihmetteli saamattomuuttani. Hain aktiivisesti töitä, kävin todella useissa haastatteluissa, kirjoitin todella monta hakemusta, enkä silti saanu työpaikkaa. Ainoa työpaikka johon pääsin (aikasemmin), oli lehtien jako, jossa saa painaa pää kolmantena jalkana koko yön tienataksee tarpeeks. Kouluun en halunnu lähteä, koska en todellakaan tienny mitä haluun tehdä. Kävin monet tunnemyrskyt, koskie omii ongelmiani, parisuhdettani, ystäviini ja perhettäni. Vaikka tilanteet on ollu vaikeita, oon niistä jostain kumman syystä aina selvinny.

Siirrytään pikakelauksella tähän päivään. Opiskelen lähihoitajaks todella upeen ja tsemppaavan ryhmän kanssa. Alotin koulun alettua harjoittelun erääs työpaikassa, jonne jäin töihin myös harjottelun jälkeen, ja jossa oon edelleen. Jatkan syksyllä harjottelua samassa paikassa. Joten summa summarum: opiskelen ja mulla on työpaikka. Suuri muutos viime vuoteen. Muu elämä on kuitenkin vuorostaan heikompana. Melkein 2 vuotta kestäny parisuhteeni tuli tiensä päähän, ja tuntuu, et tänäkään kesänä en ole yhtä ainutta kunnon kesäpäivää viettäny ystävie kanssa. Mut vielä ehtii. En tiedä, oonko ihmisenä paljookaan muuttunut. Toki töiden kautta tullu paljon vastuullisemmaks. Upee fiilis, kun vihdoinki saa kokee voivansa hallita omaa elämäänsä edes jollain kantilla. Pitkän parisuhteen päättymine ei tietenkään ollu mukavaa, mut oon ilonen, koska voidaan edelleen olla ystäviä ja toistemme tukena.

Yks iso asia mun elämäs on tapahtunu, oon löytäny ystävän Ruotsista. Pelaataan samaa peliä ja törmättiin siellä. Ajatuksena ei ollu rakentaa näin vahvaa ystävyyttä, mitä tästä on aiheutunu - ollaan juteltu päivittäin. Näen siinä itteni ja jotenkin tuntuu helpolta puhuu kaikesta kun toinen tietää mistä puhun. Tää kaveri kävi täällä kesän alussa ja nyt kävikin niin, et lähden sinne muutaman viikon päästä kahdeks viikoks rentoutumaan. Todellakin tarviin lomaa ja tää on vielä enemmän ku pelkkä loma. Ollaan puhuttu tän kaverin kans, et se muuttais tänne asumaan. Olishan se omanlaisensa kokemus ja vielä hauska sellanen. Olis tosi kiva juttu, et niinkin hyvä ystävä vois olla enemmän läsnä mun elämässä. En toki yhtään haluu vähätellä muita ystäviini.

Vaikka mulla onkin edelleen omat ongelmani, tunnen itseni vahvemmaks. Jotenkin ihmisten ymmärrys on vaikuttanu siihen; asioiden yli on helpompi päästä, kun ne voidaan hyväksyä. Ehkä se, et elämän saa takas tasapainoon helpottaa, ei tuu niin suuria heittoja mielialoissa. Tässä kuitenkaan mitään syytä ole vaipuu epätoivoon, mulla on asiat todella hyvin nyt verrattuna viime vuosiin. Syrjäytyneenä ja "yhteiskuntakelvottomana" ei oikeen osannu nähdä tulevaisuutta kovinkaan positiivisesti. Sitten ku lisää siihen vielä kaikki mahdolliset paniikkioireet, masennuksen, syömishäiriöt jne. Oon ilonen, et oon vihdoin saanu itteni nostettuu siitä kurasta ja alotettuu elämää elämääni.

Blogin nimi on käännettynä hetki itselleni. Ja tää on ollu koko ajan blogin ajatus. Vaikka suurimmat ongelmat on kumottu, ei se tarkota sitä, ettenkö vois jokapäiväsistä suruistani ja iloistani tänne tulla kertomaan. Ja koitankin jatkossa olla aktiivisempi. Kiitos, että ootte ollu mukana kaikki nää vuodet. Tänne kirjottaminen on tehny yllättävän paljon hyvää mun terveydelle - kirjottaessa joutuu vähän ajattelemaan ja tekemään työtä.

Kiitos ja kumarrus,
Katja