Se mitä oon elämäni aikana kokenu on tehny musta mut. Vahvan ihmisen. Mun on vaikee kuvailla sitä kaikkee mitä oon joutunu kärsimään ja kokemaan, mut oon nyt vahvempi. Vieläkin tulee ihan pirusti potkuja persiille, mut mä en voi luovuttaa. En ainakaan vielä.
Tuntuu älyttömän säälittävältä puhuu mun lapsuudesta. Monet kyseenalaistaa sen ja toiset ei kykene kestään kuulla niitä asioita. Mä joudun kuitenki elää niiden muistojen kanssa, vaikka kuinka ahdistas. Nyt varsinki, kun koulussa käydään lapsuuteen ja kasvattamiseen liittyviä asioita, niin tulee oikeesti tosi vaikeita aikoja. En koe olevani heikko, koska voin myöntää sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti