Etsin silmilläni paikkaa, jossa voisin syödä rauhassa kaukana katseilta. Onneksi löysin pöydän, joka piilottaa suurimman osan pöytämerestä seinän taakse. Olen siis yksin. Muttei kestä kauaakaan, kun 3 15-kesästä tyttöä tulee viereiseen pöytään istumaan. Alan pidättää itkua. Mä tiedän et oon syöny liikaa, mä en voi syödä enää. En saa syödä. Mua tuijotetaan.
Mua kaduttaa. Voisinpa vain oksentaa kaiken ulos. Sattuu pitää ruokaa sisällä. Onneks oon kuitenki liikkunu tänään niin paljon, et en varmaan lihoo paljoa. Mä vaan lihoon ja lihoon ja lihoon enkä saa kontrolloitua sitä.."
Katja ku sanon et se ei ole noin ni toivon et se ees hitusen auttaa sua uskoo et a)sä et ole lihava ja b) kukaan ei naura sulle tai sun syömiselle, ne ei tunne sua eikä niil oo varaa arvostella, pidä pää pystyssä ja muist et oot vahva ja sul o omat ajatukset eikä niihin saa muut vaikuttaa
VastaaPoistaEn maininnu, et onko tilanne aito vai kuviteltu, koska koitin saada ihmisiä ymmärtämään mitä se on, kun on jonkinlaisia syömishäiriön oireita. :) ja syömishäiriössäkään ei siis kelailla sitä, et mitä muut ajattelee. Tai siis niin. Aika pitkälti se lähtee minä-kuvasta, ja sitä kautta heijastuu muiden katseista, jollon näkee sen minä-kuvan tavallaan muiden puheissa ja katseissa. Eli jos näkee itsensä lihavana, niin "näkevät" muutkin.. :)
VastaaPoista