Hipheijaa. Nyt ollaan taas mun oman elämäni jätelaitoksen porteilla odottelemassa josko mä ite tajuisin lähteä ennen, ku mä saan jotain mukaani. Puhun nyt syömishäiriöstä, jonka jätin taakseni ja hyvästelin sen hyvin mielin. Se haluaa takas, ja mä oon antanu sille liikaa tilaa. Oon alkanu taas ajattelemaan niitä pahoja juttuja, mitä mä jo kerran oon kieltäny itseltäni. Eihän anorektikoissa oo mitään kaunista, eihän? Kuka edes haluaa sellasta? Miks mä sitten ihannoin niitä? Mikä mua vaivaa? Mä puhun nyt avoimemmin tästä asiasta, kun koskaan ennen. Mä sanon sen ääneen, vaikka ennen se oli hemmetin vaikeeta. Mä koitan pärjätä pienillä määrillä ruokaa ja tietosesti koitan laihduttaa. Vai oonko mä tehny sitä koko ajan, alitajusesti, itseltäni salassa? Mä en ymmärrä itteäni enää. Miten kukaan muukaan voi sitten ymmärtää?
Miten mun läheiset ihmiset ottaa tän? Voinko mä ees puhua niille tästä? Entä jos alkaa ylenpalttinen höösääminen ja lähtee paskahuhut taas liikkeelle? Kaikista eniten se tukee näiden ajatusten palaamista, et ihmiset suorastaan syöttää mulle liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja laihduttamiseen liittyen tajuamatta yhtään yhteyttä siihen, et oon just vasta parantunu.
LIHAVA! LAISKA! URHEILISIT ENEMMÄN NIIN LÄHTIS JENKKAKAHVAT! MAHAMAKKARAT! ONNEKS KÄYT SALILLA!
Ei, ei ihmiset mieti näköjään yhtään mitään mitä ne suustaan päästää. Ei niinku mitään. Mä nyt tiedän kuitenkin etten oo mikään maapallon isoin valas tai lähelläkään, mut tottakai heti nousee kaikki ajatukset takas pintaan, kun niistä aletaan muistuttaa. En oo vieläkään immuuni ihmisten nimittelylle ja haukkumiselle, vaan mä oikeesti alan miettii, et onko niiden puheissa perää. Ykskin kaveri laukoo näitä jatkuvasti tarkottamatta sen kummemmin mitään pahaa. Sillon varsinkin rupee miettimään, et taitaa olla aihetta kattoo peiliin. Vaikka mun pitäis hyvin tietää, et se ratkasu ei löydy peilistä vaan itsestäni. Ei mun pitäis välittää ollenkaan mitä muut sanoo tai ajattelee, mun pitäis tyytyy elää sitä elämää mitä mulla on just silleen kun mä haluan. Ei muiden mukaan. Ehkä mun on aika nostaa pää mudasta ja koittaa kuunnella itteeni.
Mä tiedän, et joku päivä tää piina on ohi kokonaan. Ja pystyn nauttii elämästä. Sitä päivää odotellessa.
Sun blogi vaikuttaa hei asialliselta. Se on hyvä et oot löytäny jotaki mikä sua auttaa kaikis asiois. Jotenki pystyn hiema samaistuu ku neljä vuotta taistellu masennuksen kanssa ja pahojaki jaksoja on ollu. Alkuvuodesta oli kolme viikkoo niin etten nukkunu ku vaan 2h paris päiväs, en syöny ja makasin vaan iha paikallani, kaveritkaan ei kaivannu. Välillä ku miettii tosissaan et miks ni alkaa ahdistaa. Paskaa on tullu niskaa vähä joka suunnasta ja se tuntuu vaa jatkuva. Aina ku tapahtuu jotaki hyvää ni sitä alkaa pelkäämään et koskas tää sit kuittaantuu paskaks taas uusiks. Ite oon käyny paljon terapeuteilla mut ei ne osaa auttaa. Ei ne ymmärrä nykynuorten ongelmii tarpeeks hyvi ja tuskin kukaa niistä on ite kokenu masennusta ku laukoo vaan ihme ohjeitaa mitkä ei oikeesti auta mitää. Mäki pelkään ottaa riskei. En uskalla muuttaa toiselle paikkakunnalle. En uskalla sitoutuu ihmisiin tosissani enkä uskalla ottaa sitä niin sanottuu askelta eteenpäi elämäs koska en tiä mikä mua odottaa. Mut jatka hei kirjottamista. Kun tätä lukee ni tulee fiilis et muuallaki on ihmisii jotka on taistellu vastaavasti ku ite on joutunu tekee ja pystyn ite puhumaa näistä anonyymisti helposti mut kavereillekkaa ei pysty pahemmi puhumaa ja perhe ei ymmärrä. Kirjottaminen auttaa mua kans mut kirjotan englanniks tekstipätkii mitä vaa keksin hetkes ja puran tunteeni siihe. En tiedä pystytkö tähän vastaamaan mut ainaki lupaan sun blogia lukee ja joskus kommentoidakkin. PS. You're not alone.
VastaaPoistaIhana! jos satut olee mun kaveri fb:s tai tiedät mistä mut löytää, nii puhu mulle! lupaan 100% olla sun tukena ja kuunnella, ihan varmasti sä tekisit samoin! mä toivon löytäväni joskus ihmisen, jolle voin kertoo oikeesti kaiken! ota rohkeesti yhteyttä, en mä pure. :) ja jos tuntuu siltä, et ettet vaan uskalla, niin mä kyllä toivotan sulle parempaa huomista! hali! <3
PoistaFacebookkiahan mulla ei ole enää oon poistanu kokonaa ku ihmiset näki liikaa mun tekemisiäni ja oli liikaa turhii päivityksiä ja sosiaaline elämä oli kuollu ku faces vaan istu mut jos messengerii löytyy ni sitä kautta löytää aikalailla joka ilta arkisin klo 21 eteenpäi ja oon myös ite satakunnasta mut sen tarkemmin en nyt ainakaa ihan heti viitsisi kertoa mut tosiaa mesen kauttaa saa parhaiten yhteyttä ainakin mun suuntaan. warkaat@hotmail.com PS. you're not alone.
PoistaLaitoin sulle spostia! :)
Poista