Angstia ja ripaus kyyneliä

No mitäs tässä, vähän paskat tunnelmat. Piti tehdä videopostaus, mut ei taida näillä kyynelsilmillä onnistuu. Oon muutenki niin räjähtäneen näkönen, eikä mul oo kyl mitään ideaakaan mist puhusin. Ei ollu tarkotus et täst tulis tällänen angstipostaus. Mulla vaan on nyt tarve saada puhuu. Mä en oo niin heikko mitä teksti antaa ymmärtää, mullakin on heikko kohtani ja tää on yks tapa, miten saan oloni helpottumaan ainakin vähän.

Mä en nää itteeni viallisena ihmisenä, mut en mä sano olevani myöskään täydellinen. Joskus kuitenkin tulee hetkiä, kun jokin ei mee niin, kuin sen pitäs mennä. Sillon helposti syyttää itseään. Niin kuin mä nyt. Mulla on lähes kaikki mun kaverit jätkiä. Ihan vaan siks, et liian moni muija on pettäny mun luottamuksen ja/tai tehny paskamaiset. Mut siis mun kaverit, tai niin mä luulin, on alkanu putoomaan yks kerrallaan. Muutama koittanu rikkoo mun parisuhteen, toiset muuten vaan unohtanu mut/ei oo ollu aikaa mulle, tai sit vaan pettäny mun luottamuksen. Ja tän vuoks, tunnen itteni tällä hetkel ihan hiton huonoks ihmiseks. Mul on vaan ollu huonoi kavereita joo, mut mussa on jotain vikaa, koska ne on tehny niin. Ei kukaan täysjärkinen koita rikkoo kaverin parisuhdetta.. Mä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka moni kaveri tosissaan pitää kiinni. Vai pitääkö ollenkaan.. Mä en yksin pysty pitään ihmissuhteita kasassa. Siihen tarvitaan molempia.. Joten sen näkee, ketkä on tosissaan.

Mä meen tästä nyt angstaamaan ja puristan varmaan muutaman kyyneleenki vielä kun niitä nyt muutenki tulee. Joten hyvää yötä ja toivokaamme et huomenna on parempi olla.

Heikkouden vahvuus

Mun sisällä ei oo mitään. Tyhjää. Mä en tunne mitään. En iloo, en suruu, en onnellisuutta, en ahdistusta.. Ja vaan kyyneleet löytää ulosreitin.

Elämä on joskus tällästä. Välillä on vaan pakko istuu alas ja miettii, et mitä oikeesti elämältään haluaa ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Mä en oo heikko, en todellakaan, mut mä myönnän, et joskus, toivosin et edes joskus voisin elää päivänkin ilman huolia, huolta mistään.. Ehkä mä pääsen elämään päivän unelmaani vielä joskus. Ehkä, joskus..

Oon nukkunu taas koko päivän. Huoh, en jaksa tällästä paskaa. Illalla sit tuu taaskaan uni. Ei paljon auttanu et nousin ylös, ei kauan kestäny, et alko ramasee. Mun elämässä on melkeen kaikki sellasta, mitä pitäis pistää vaihtoon tai muuttaa.. En oo ite tyytyväinen täl hetkel muut ku siihen, et mulla on vielä perhe, vaikkei isää olekaan, ja siihen et mul on todelliset ystävät mun tukena. Tiedän, joillain ei oo edes perhettä tai ketään ketä tukee.. Ei mullakaan mun mielestä oo oikeesti ku ihan yhden käden sormilla laskettava määrä niistä jotka on aidosti koskaan ees ollu kiinnostunu mun asioista. Se on sit toinen asia onks niillä enää sitä kiinnostusta..

En tiedä mitä tänään kehittelis. Mä en oo kovinkaan kehittävää seuraa ja mulle ei tua alkoholi täs mielentilas käy, joten siinä jo karsiutuu monta ideaa. Yksinäni sitten datailen ja mietin miten selviin tästä tilanteesta. Mulla ei oo aikomusta eikä halua satuttaa itteeni, silti tunnen itsetuhosuutta, itseinhoa ja epäonnistumista.

Yks rankka päivä muiden joukossa vahvistaa mua vaan entisestäni. Ehkä.