Viikko pohjosissa sai mut ajattelee laajemmin. Tuntuu siltä, et aukes paljon uusia "portteja" tai mahdollisuuksia tai miten sitä ikinä kutsutaankaa. Uskaltasin lähteä yksin toiseen kaupunkiin töihin tai opiskelemaan. Nyt on vaan pakko todeta, et kyllä se matkailu vaan avartaa. Toisaalt haluisin aivan hirveesti muuttaa pohjosiin, koska se on vaan jotenkin niin rentouttava mesta. Mut olisko musta siihen, et jättäsin kaiken taakseni satojen kilometrien , jopa ehkä tuhanne kilometrin päähän? Just, kun oon saanu kuitenki täällä ihmissuhteet kuntoon. Ja ei äiti ainakaa jaksais matkustella mua kattoon, eikä varmasti edes ehtis tai olis välttämättä varaakaan. Toisaalta ei voi kuitenkaan voittaa, jos ei pelaa.. Elämyksiä tulee, kun ottaa riskejä eikä odota liikoja. On niin paljon mahdollisuuksia.. Mua ei oo luotu pysyyn paikallani, joten miks tekisin niin? Oon vielä nuori, ja mul on aikaa ettiä omaa paikkaani. Tästö tullaan keskustelemaan kiihkeästi lähipiirissä. Tulen kuulemaan mm. huudahduksia "et varmana lähde!!!" ja "miks vitussa?!?!!?"...
Houkuttelis kyl mahdollisuus alottaa elämä puhtaalta pöydältä.. Mut kyllähän sieltä kotiinkin pääsis, jos se ei oliskaan mun juttu.. Enkä nyt meinaa, et lopettasin koulun! Ei tarvi hätääntyä.
Oon totaalisesti rentoutunu. Oli ihana reissu. Tunturit ja kaikki. Ja paras seura. Väpä kuittaa ja painuu nukkuun. Just tulin kotiin, ja reissannu 18 tuntia. Huhhuh.