torstai 27. syyskuuta 2012

Harhaluuloja

"Miks ne tuijottaa mua? Miks niiden pitää kattoo mua ku lihavaa ja ruoanhimoista? Otan leipääni kinkkua. Mitäköhän ne ajattelee? Ne kattoo mua kohti ja kuiskii. Kinkussahan on rasvaa paljon.. Kuitenkin valitsen lisäksi leipääni salaattia ja kurkkua, jotta se tekisi leivästä edes vähän terveellisemmän. Edelleenkin ne tuijottavat. Maksan, otan tarjottimen ja kävelen kohti pöytämerta.

Etsin silmilläni paikkaa, jossa voisin syödä rauhassa kaukana katseilta. Onneksi löysin pöydän, joka piilottaa suurimman osan pöytämerestä seinän taakse. Olen siis yksin. Muttei kestä kauaakaan, kun 3 15-kesästä tyttöä tulee viereiseen pöytään istumaan. Alan pidättää itkua. Mä tiedän et oon syöny liikaa, mä en voi syödä enää. En saa syödä. Mua tuijotetaan.

Mua kaduttaa. Voisinpa vain oksentaa kaiken ulos. Sattuu pitää ruokaa sisällä. Onneks oon kuitenki liikkunu tänään niin paljon, et en varmaan lihoo paljoa. Mä vaan lihoon ja lihoon ja lihoon enkä saa kontrolloitua sitä.."

Nauruterapiaa?



Eräs tuttavani heti aamusta siis linkitti mulle videon, joka on alla. Tää sama henkilö sit sai idean et pistän webin pyörittään taustalle kun katon sitä ja siit saa sitten kans kivat nauruterapiat. Joo mun naurua ei kuulu, koska suorastaan hirnuin joka oikeestaan näkyykin. Ja toiseks, kyllä, mä näytän siltä ku hakkaisin päätäni pöytään. :3
Lopussa koitin olla nauramatta... : D



Just relax

No mutta hyvää yötä rakkaat lukijani. :) Perustin blogille oman sivuston tonne Facebookiin. Laitan sinne linkkejä postauksiin, enkä tee sitä enää omilla tunnuksillani. :)

Tänään on ollu ihan mahtava päivä, vaikka en ookkaan mitään kummosta saanu aikaseks. Kävin kaupungilla palloilemassa, moikkaamassa kaveria ja sieltä tullessani kävin kylvyssä ja otin päikkärit kullan kainalossa. Ah kyllä kelpaa olla rentoutunut. Nyt olen sitten loppuillan istunu koneella ja kattonu välillä vilaukselta mitä telkkarissa tapahtuu. Nyt ainakin sieltä tulee joku rikossarja.




Oon väsänny aika paljon tota musiikkia, mulla on jo muutama biisi valmiina. Mut vielä en niitä julkase kenenkään korviin, koska toistaseks se on niin hirveetä settiä, et vähän pitää treenata koko ohjelman käyttöö vielä.. Siitä tulikin mieleeni, jos joku on kova linssilude niin saa ilmottautua. Mä mielelläni kuvailen ja kasvatan kokemustani entisestäni. En oo siis verrattavissa ammattitaitosiin ihmisiin, mut mulla on suht hyvät välineet, tiedot ja keinot joilla yllän aika lähelle. :)

Mun luuri temppuilee taas, pitäis varmaan viedä se huoltoon. Ensinnäki laturissa ollessa se sekoilee, jos näpyttelen mitä vaan esim. viestiä, se lykkää sinne kirjaimia väliin ja näyttää siltä, ku joku aave näpyttelis mun kans kilpaa. : < Ja sit tänään huomasin et eihän se ees oo ladannu sitä puhelinta koko yönä, kun akku ihan finaalissa. Voih.

Nukkumaan ♥

tiistai 25. syyskuuta 2012

Terapiaa

Vähän on lähteny into kirjottaa. Oon siinä jamassa tällä hetkellä, et ei meinaa onnistua. Mut suunta on ylöspäin. :)

Mun päivä on ollu tosi omituinen. Heräsin 8 aikaan ja päätin alkaa siivoomaan, mikä on tosi outoo. Siivoilin ja tiskailin vuorotellen ja pesin pyykkiäkin jossain välissä. Lähin siinä kymmenen pintaan sit lekurille astmasta, oli siis vaan kontrolliaika eikä mitään ihmeellistä.

Höpöteltiin siinä sit muutamasta muustakin asiasta samalla ja totesin, et on kyllä aika touhua. Voin kuvitella niitä, jotka aidosti tarvii sitä apua ja jos ne saa sellasta kohtelua mitä mä sain, ollaan kyl terveydenhuollossa aika heikoilla. Niin ihan sillä, et mullahan on avun tarve, mut ei niin vakava, kun joillain jotka on kriittisessä tilassa, esimerkiks psyykkisesti. Käyn siis yksityisellä terapiassa, on lyhyemmät jonot aikoihin ja mielestäni paremmat hoitokäynnit kuin muualla. Kallistahan se on, ei ihan joka talous sellasta kestä. Mut lekuri vetos siihen, et mun on siellä yksityisellä käytävä ja hoidettava psyykkiset asiat siellä. Totesin vaan, et mä en oo sidoksissa sinne mitenkään ja en mene sinne, jos mulla ei oo varaa. Joten hän ei siinä tilanteessa voinu olettaa, et mulla on pysyvä hoitosuhde.

Kuitenki ajattelin varata aikaa ihan yleiseltä puolelta, mut sitten taas jonotellaan ties kuinka monta kuukautta, et saa yhtä tehokasta hoitoa mikä vastaa nykystä. Ei voinu lääkärikään kirjottaa lähetettä suoraan paikkaan, jossa olisin sitten voinu olla jonossa ja siihen asti hoitanu asiani yksityisellä. Mut ei, mennään pidemmän kaavan kautta sitten.

Kaiken lisäks..
..ärsyttää
..vituttaa
..hermostuttaa
..itkettää
..oon vihanen ja kiukkunen.

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Jos palaisin taas jossain mukavammas aihees.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kärsimys

Mä vihaan mun hampaita. Ne häiritsee mun elämää. Mä en voi hymyillä, puhua saati nauraa normaalisti. Ihan kamalaa. Tähän ei auta sitten mitkään "Ei se mitään, ne on vaan hampaat. Ei kukaan niitä huomaa.." -kommentit. I H A N aikuisten oikeesti mä menetän jopa yöuniani sen takia. Oon koko elämäni joutunu kärsimään hampaista. Katsokaa youtubesta muutama mun video ja ihmetelkää miksette melkeimpä koskaan nää mun oikeeta puolta profiilista kun puhun. Koska tietosesti ja tietämättäni osaan välttää sitä. Suurin ahdinko on, jos mun pitää puhua ihan vaik parhaalle kaverilleni kun oon sen vasemmalla puolella. Meinaa itku päästä. Oon ihan pienestä asti tottunu tähän päivään saakka välttämään oikeelta puolelta tulevaa kontaktia ja siinä tapauksessa melkeen laittanu sen käden suun eteen. Mun pyöreet ja rumat pallosilmät yhdistettynä mun vinkselihirviöhampaisiin näyttää siltä, kun olisin joku alien. Oikeesti.

Ihan hirveetä nähdä omia kuvia mitä on otettu. Vielä joku kaveri lisää Faceen kuvan ja mä toteen, että ihan hirvee, hammasrivistö kauniisti esillä. Tai sitten vastaavasti oon koittanu jossain ristiäisissä tai synttäreillä piilotella hampaitani, joten hirvee irvistys päällä hampaiden piilottamiseks.

Kaikista pahinta on se, et niitä on yritetty korjata, mut mun etuhammas ei mahtunu kahden hampaan väliin joten se jäi toisen etuhampaan "päälle". Nyt tietysti se hammas mahtuis siihen oikeen oivasti. Todellakin aion käydä korjauttamassa hampaani, kun se lottovoitto tulee tai miljoonien vuosien päästä kun mulla on varaa. Mä aion tehdä sen. Ja varmasti en mene naimisiin ennen sitä. Karmii ajatuskin siitä kyynelvirrasta, kun näkisin oman hääkuvani jossa hampaat irvistää ja rumuus näkyy kilometrin päähän, ja sen kuvan kanssa pitäis elää sitten loppuelämä.. Voi luoja.. Tuleekohan kukaan koskaan ymmärtämään mun tuskaani..

Korjaushoito on vaan vaivaset 2000 e, että lottovoittoa odottamaan. Koska näillä tuloilla ei paljon säästellä koska laskut päälle. Se et mulla on tumma hammasluu ei haittaa, kunhan ne olis ees suorat. Tai ees vähän suorat. Jos voisin hymyillä ja nauraa vapaasti, oon varma, et musta tulis positiivisempi, ilosempi, elämänhalusempi ja energisempi.

Minä kiitän.

torstai 20. syyskuuta 2012

Blogihaaste

Haastettujen pitää

1. Kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastata myös 11 kysymykseen jotka haastaja on määrännyt.
3. Määrätä 11 kysymystä haastetuille.
4. Kertoa onnekkaille haastetuille.


Yksitoista asiaa minusta itsestäni

1. Muumit on kivoja.
2. Kammoan neuloja. 
3. Olen sosiaalinen ja haluan/tykkään tutustua uusiin ihmisiin.
4. Arvostan oikeita ystäviä.
5. En meikkaa.
6. Mulla on poikaystävä.
7. Ja maailman ihanin kummipoika.
8. Hermostun, turhaudun ja ärsyynnyn tosi helposti.
9. Mua jotenkin pelottaa kaikki naamiohemmot. Kuten tässä.
10. Mun kämppä on lähes aina sotkunen.
11. Oon tylsä.

Yksitoista kysymystä

1. Mikä on lempivuodenaikasi? Miksi?
- Oikeestaan tykkään kaikista vuodenajoista. Kesästä koska lämmintä, syksystä koska ihanat syyssäät, talvesta koska lumi ja pakkanen ja keväästä koska kesä. :)

2. Mistä pidät itsessäsi eniten?
Tää on tosi vaikee. Varmaan sosiaalisuudesta ja kyvystä eläytyä toisen asemaan.

3. Millaista musiikkia kuuntelet? Lempiartisti/bändi?
- Laidasta laitaan. Sanoja kuuntelen enemmän kuin melodiaa. Mut fiiliksen mukaan.

4. Millainen juhlija olet? (hillitysti/överisti/harvoin.. yms.)
- Harvemmin kyllä mitään otan, vaikka aika usein nykyää bileissä sun muissa tulee käytyä.

5. Onko sinulla tulevaisuudensuunnitelmia? Minkälaisia?
- Juu on, paljonkin. No jos pitkällä tähtäimellä katotaan, niin varmaan se ikioma kämppä ja poikaystävä sinne kans. Ehkä joskus siitä aviomies ja perhe. Ja tietysti tarkotus olis työllistyäkin joskus.. :)

6. Mitä pelkäät?
- Läheisten ihmisten menettämistä.

7. Millaisesta urheilusta pidät?
- Rullaluistelu. :3

8. Mikä asia sinua ärsyttää?
- Ylimieliset ihmiset. Ja sit kans sellane ihmisten ennakkoluulot. Mustaki jotku puhuu ties mitä ja että miten kamala ihminen oon ihan vaan kuullun perusteella. Ja yleensä puheiden takana on ex tai hyvä kaveri jonka kans on menny välit poikki. Mä en ainakaan leimais ketään sen perusteella mitä kuulen, ja vaikka leimaisinkin, antasin sille mahdollisuuden näyttää et se ei oot totta mitä siitä puhutaan.

9. Oletko ollut ulkomailla? Missä?
- Juu. Öö.. Norjassa, Ruotsissa, Virossa.. Venäjälläkin kuulemma?! joskus kun oon ollu ihan vauva. Joskus muistasin isän näin sanoneen?

10. Millainen olet luonteeltasi?
- Oon kikattelija ja vajaa päästäni. Huhhuh. Oon tosi sosiaalinen ja empaattinen, mut en niille, joita en vaan voi sietää.

11. Mitä teet vapaa-ajallasi?
- Mitä? Eihän mulla oo muuta, ku vapaa-aikaa.>nä ja muut

Sinulle

1. Mikä on mielestäsi paras luonteenpiirteesi?
2. Mikä on noloin tilanteesi?
3. Miksi kirjoitat blogia?
4. Mikä on paras ruumiinosasi?
5. Onko sinulla mitään haaveita?
6. Kuka on sinusta tärkein lähipiirissäsi?
7. Lempiruokasi ja -juomasi?
8. Miten kuvailisit sanaa ikkunamainen?
9. Miten kuvailisit itseäsi?
>10. Oletko enemmän itsenäinen vai seurankipeä ihminen?
11. Mikä on pahin pelkosi?

Lähetän haasteen:

Info

Jokasen tekstin alla/lopussa on 2 toimintoa jotka ovat like  ja  dislike. Toivoisin nyt teiltä sellaista palvelusta, et kun luette mun postauksia, laittasitte toiseen niistä ruksin. Mä en saa mistään selville sitä, et kuka on tykänny ja kuka ei. Haluaisin vaan vähän palautetta mun postauksista mm siks, et tiedän mistä aiheesta on tykätty. Osaan sitten valita aiheetkin vähän sen mukaan. Kiitos jo etukäteen. :)


Edit: Nyt myös anonyymit voivat kommentoida !

Ragepostaus K18

Mä niin vihaan niitä ihmisiä jotka ajattelee vaan itseään! Tänään noussu keskustelua aiheesta, joka on yleisesti todella ajankohtainen. Meinaan se, et hommataan muksu, vietetään sen kanssa aikaa ja hups keikkaa se sitten huostaanotetaan ku ei vanhempia kiinnostakaan.. SIIS MISSÄ OVAT OLLEET KU ON JAETTU AIVOT?

Niin siis näin rauhallisesti ja tiivistetysti sanottuna:
Nussitaan ilman ehkäsyä. Okei on kiva jos tulee muksu, nääh, tuskin tulee.
Muutama positiivinen raskaustesti. Jee musta tulee äiti <333 p="p">Isälle kerrotaan. Jos edes tiedetään kuka se on.
Isä häipyy kuvioista ja luulee et se onnistuu noin vain. Whatever mä voin kasvattaa sen yksinkin.
Lapsi syntyy. Voi kun se on ihana <33 p="p">Elatuslaskuja isälle. Voi vittu.
Raskasta aikaa. Ei jaksa.
Raskasta aikaa. Sattuu selkään.
Raskasta aikaa. En saa nukkua rauhassa.
Pakko päästä ryyppäämään. Kyl joku muksua vahtii.
Joojoo mä tuun 12 viimeistään. Paskanmarjat. Meen just ennen ku lapsi herättää äidin niin se luulee, et mä oon ollu koko yön kotona.
Muutan poikaystävälle, Jätän muksuni tänne. Lähen jatkamaan teinielämääni.
Sama kierre alkaa. paitsi isä jatkaa myös kuvioissa, Ei siis ehkäsyä.
Raskaana. Jee perhe koossa. Onhan sentään kämppä poikaystävän kanssa.
Kivaa aikaa.
Kivaa aikaa.
Ero tulee. Ei kämppää, ei poikaystävää, ystävät hylänneet.
Vaikeaa aikaa.
Vaikeaa aikaa.
Lapsi syntyy. Se huostaanotetaan..
Mutta miksi?


Onneks on myös niitä äitejä, jotka rakastavat lastansa olivat sitten kuinka vanhoja tahansa, ja ottavat vastuun itsestään ja lapsesta. :)

Anteeksi kielenkäyttöni.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Rahaa palaa



Joko ootte kuullu Saunalahden uusimman mainosbiisin? Liian tarttuva. Oikeesti. Niiiiiin tarttuva. "Oon suomen kuningatar, elän sun unelmaa".. Help mej mä en selviä. Biisi on ihan hirvee, mut silti hyvä. Sanokaa, et oon sekasin. Sanokaa se, pliis. Kiitos.

Mä leivoin eilen aamulla mummun kans sämpylöitä. Niit tuli niin paljon, et lähetin äidille ja veljelle osan. Saa ne mäyssyttää mun myrkyttämiä pullia. Kjäh, kjäh.. Noh ei vaan. Niist tuli must tosi hyvii. Aika täyttäviä vaan. Mut eiks niin kuuluukin? Tai sit mä tietysti laitoin sinne jotain hyvää ylimäärästä.. :DDD hyvää ruokahalua isoveli..

Kävin päivällä moikkaamassa pikkumestaria. Eli siis kummipoikaa. Se oli kasvanu taas ihan hirveesti, iso poika. Harmi etten koskaan tajuu napata kuvaa tai ylipäänsä kameraa mukaan sinne mennessä. Mä siitä saisin varmaan kivoja kuvia. Tai sitten en, sil on sellanen vauhti kyl aina päällä. Mä oon niin onnellinen, et sillä on parhaat vanhemmat mitä voi olla. Rakastavat sellaset, ja se rakkaus paistaa kilometrin päähän. Ja koti on tietenkin muokattu lapselle sopivaks. Pikkusella on tilaa kasvaa. :)

Heeei käykää nyt erittäin ahkerasti patistamassa erään (linkki alla) blogin kirjottajaa kirjottamaan useemmin! Kyseisen henkilön perheeseen on tulossa pientä perheenlisäystä, meinaan pikkunen hauveli. Voih. Mä meen sinne sitten kyläileen ja ihastelemaan kuinka söpö kaveri on kyseessä. 8)

Tästä blogiin !

maanantai 17. syyskuuta 2012

Astmakohtaus yms

Uuusi tyyli 2.0

Hei täällähän on ihan sikana jo kävijöitä ! :) vaikka se ei kerro vielä mitään, mut tiedän et mulla on fbssä varmaan joku 5 lukijaa jotka käy aktiivisesti lukemas mun tuoreimmat postaukset. Kiitos heille, jotka jaksaa käydä lukemassa mun päättömimmät ja masentuneimmatkin jutut !

Aina mä saan tehtyä hyvän jutun mut sit huomaan et se jää lyhyeks. No parempi se näin on, meinaan en kuitenkaa saa väännettyä pitkää tekstiä vaikka koittasin "aiheita" säästää.. Niiiin laitoin vielä uudelleen tän sivun uuteen uskoon, en tiedä onko nyt yhtään parempi mut vähän neutraalimpi. :)

Huomenna vois vaikka tiskata ja leipoa muutamat sämpylät. :)

Hyvää yötä. ♥



sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Uuusi tyyli

Blogissani, kuten näet. Kerrohan mielipiteesi tästä. Onko helppo lukea, vai liian monimutkainen ja silmiä harhauttava?

Sain banneriinkin lisättyä randomkuvan, MUHAHAHHAHWHWHAHAWHAWHA toi nyt on tollane nolo, lol.

Oliskohan mulla ollu jotain muutakin.. Ei kai. Mä palaan vielä ;)
MOI

Friendzone

Onko sulle tapahtunu koskaan friendzonea?

Ensimmäinen näkökulma: Olet ihastunut ystävääsi.
Kauanko olet ollut ihastunut? Oletko kertonut tunteistasi ja miten kerroit? Mitä tapahtui tämän jälkeen, olitteko vielä ystäviä?

Toinen näkökulma: Ystäväsi on ihastunut sinuun.
Miten huomasit asian, vai huomasitko ollenkaan? Miten ystäväsi kertoi tunteistaan? Vai aavistitko vain, että näin olisi? Mitä tapahtui tämän jälkeen?

Itteni kohalla aavistus siitä, et näin vois olla käymässä. En osaa kuitenkaa sanoo, koska ihminen on yksinäinen ja aina ollu "läheinen" toisten ihmisten kans. Oon kuitenki valmistautunu asiasta hälle sanomaan, koska en todellakaan aio antaa hänen tulla lähelleni yhtään enempää, kuin on tarve. Kaiken lisäks viel seurustelen, joten luulis hänen osaavan pitää ittensä rajan toisella puolen, mut ei koskaan voi olla varma. Haluisin siis neuvoja tilanteeseen, ihan sellaisestakin tilanteesta, joka on kehittynyt suhteeksi. Haluisin myös kuulla, et onko suhde kuitenkin kestänyt? Ja jos ei, niin miten teidän on käynyt? Oletteko enää olleet ystäviä, tai edes kavereita?

Itsehän en siis aio tunteisiin vastata millään tavalla. Kiinnostuin aiheesta ja päätin kysellä teiltä.

Minä kiitän ja kumarran, palaan vielä. :)
ps. meinasin taas hieman uudistaa blogini ulkonäköä, tosin hieman yksinkertasemmaks. :)

torstai 13. syyskuuta 2012

Bussista

Höhöö. Oon vaan makoillu tänään ja kattonu barbielokuvan ja muumeja. Kävin nopee myös kaupungis pyörähtämäs hoitamassa asioita. Sit kotiin päästyäni aloin ahkeroimaan ekan biisini kans. Mulla on muutama alotettua jo, mut ajattelin et ehkä turvallisin tapa biisin tekoon on kokeilla tehdä joku remix. Saa nähdä mitä tulee. Nyt menossa kaverini kans palloilemaan ja tarkotus olis palailla kotiin muutaman tunnin sisään ja koittaa saada unta ajoissa.

Oon muuten miettiny, et jos on kaupan kassalla työharjottelussa vaik 5 vuotta, nii takaako se silti töitä siltä alalta, vai täytyykö se koulutus hankkia joka tapauksessa? Jännä kyl jos ei takaa, koska työkokemus sekin..

Olen siis bussissa ja bussi pian torilla, joten palaan vielä juoruamaan! ;)

Lähetetty Windows Phonesta

Päässä viiraa

SIIIS se on moi. Mä oon ihan sikaväsyny ja mä en tajuu miten aina päivällä mä en muka kerkee koskaan tänne ja sitte ku alan kirjottamaan niin tajuun et hirvee väsymys painaa.. HUOH.

Mulla on liikaa ideoita päässä musiikin suhteen. Liikaa, siis oikeesti liikaa. Ja sitten ku yritän työstää toista ideaa niin toinen puskee takaa ja sit summana on se et mul on miljoona keskenerästä työtä eikä ykskään ole valmis.. No se on tällästä kai alkuunsa.. Mut huomenna santsaan sekä musiikkiin että kirjottamiseen, tai ehkä jopa videoon.

Mähän siis alotan ihan nollasta. Ainoo mikä mulla on ehkä vähän paremmat kuulokkeet ku tokmannilta ostetut 4,99 euron korvalaput. Ei kuitenkaan parasta laatuaan. Mut sit multa löytyy syntikka. Sitä en vielä ainakaan käytä biiseissä, mut sillä mä välil testailen kaikkii äänii ja koitan saada päästäni ideaa/melodiaa ulos.

No mutta, ennen kun uni menee ohi - pääsen siis vihdoinkin ehkä jopa ennen klo 3 nukkumaan - painunkin tästä pehkuihin.

AHHHH niin mun piti hehkuttaa mun poikaystävää kui söpö ja hömppä se on. MUTTA uni voittaa. Onneks se on mun. :3

HUOMISEEEN kaikki jormat ja liisat, tättärää ja titityy vaan teillekin

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Angstia ja ripaus kyyneliä



No mitäs tässä, vähän paskat tunnelmat. Piti tehdä videopostaus, mut ei taida näillä kyynelsilmillä onnistuu. Oon muutenki niin räjähtäneen näkönen, eikä mul oo kyl mitään ideaakaan mist puhusin. Ei ollu tarkotus et täst tulis tällänen angstipostaus. Mulla vaan on nyt tarve saada puhuu. Mä en oo niin heikko mitä teksti antaa ymmärtää, mullakin on heikko kohtani ja tää on yks tapa, miten saan oloni helpottumaan ainakin vähän.

Mä en nää itteeni viallisena ihmisenä, mut en mä sano olevani myöskään täydellinen. Joskus kuitenkin tulee hetkiä, kun jokin ei mee niin, kuin sen pitäs mennä. Sillon helposti syyttää itseään. Niin kuin mä nyt. Mulla on lähes kaikki mun kaverit jätkiä. Ihan vaan siks, et liian moni muija on pettäny mun luottamuksen ja/tai tehny paskamaiset. Mut siis mun kaverit, tai niin mä luulin, on alkanu putoomaan yks kerrallaan. Muutama koittanu rikkoo mun parisuhteen, toiset muuten vaan unohtanu mut/ei oo ollu aikaa mulle, tai sit vaan pettäny mun luottamuksen. Ja tän vuoks, tunnen itteni tällä hetkel ihan hiton huonoks ihmiseks. Mul on vaan ollu huonoi kavereita joo, mut mussa on jotain vikaa, koska ne on tehny niin. Ei kukaan täysjärkinen koita rikkoo kaverin parisuhdetta.. Mä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka moni kaveri tosissaan pitää kiinni. Vai pitääkö ollenkaan.. Mä en yksin pysty pitään ihmissuhteita kasassa. Siihen tarvitaan molempia.. Joten sen näkee, ketkä on tosissaan.

Mä meen tästä nyt angstaamaan ja puristan varmaan muutaman kyyneleenki vielä kun niitä nyt muutenki tulee. Joten hyvää yötä ja toivokaamme et huomenna on parempi olla.

maanantai 10. syyskuuta 2012

IHMISET ON HULLUJA

Mä niin pelkäsin että tässä käy näin! Mä en tainnu käydä KOKO viikonloppuna täällä.. Hups.. Anteeks.. NO nyt sitä tekstiä tulee sitten tällä viikolla senkin edestä :) Valitettavasti tää oli nopee pikapostaus, aamulla uudelleen maisemissa!

Ps. kaveri poikkes tänään opettamaan mulle musiikin teon salat. Nyt siis olen tehnyt jotain niin järkyttävää.. Kauhuasetelmat valmiiks.. NAUTTIKAA!



torstai 6. syyskuuta 2012

Liftari

Pyydän syvästi anteeks, etten kahteen päivään ole rustaillu. Ollu liikaa muuta, mm. stressiä. Mut nyt kaikki ok. :) Vieläkin kipee olo, eikä meinaa tää tauti millään lähtee.. Tosin osaks tää kyl johtuu tosta siitepölystä, mut ihan flunssaakin on kyl havaittavissa.

Tuli tänään kelaitua, et kuinka hienoo olis ottaa vaan reppu selkään ja lähtee jonkun kans liftarimatkalle. Liftata vaan sinne minne pääsee ja hakee elämyksiä ja kokemuksia, tietookaan siitä millon kotiin tullaan. Vaikka joku n. viikon reissu, nukkus teltassa jne. Ei tarvis huolehtia mistään. Ja kuitenkin vaikkei kotiin asti pääsiskään liftaamalla, vois silti maksaa sen kotimatkan sit, koska muutamaa hienoa muistoa ja kokemusta rikkaampana on kiva tulla kotiin. :) Mä lupaan tehdä sen, kun mulla on siihen varaa. :)

Valitettavasti mä oon nyt niiin poikki etten jaksa kirjottaa enempää. Palaan taas aamupäivän aikana, jos vaikka jaksasin keskittyä vähän paremmin. :)

Kiitos lukemisesta ja hyvää yötä itse kullekin. :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vapaus !

Moi.

Mua nyt turhauttaa kun ei meinaa millään tulla uni ja pyörin sängyssä ku mikäkin kissa jolla on sinappia pepussa. Noooo ei nyt ihan. Mä nyt ajattelin vaan tulla tänne päivittelemään jotain ihan rändömiä koska mulla oikeesti lyö päässä tyhjää ja se uni tosiaan vois tulla, huoh.

Noniiii mistäköhä mä nyt kehittäsin aiheen.. Mä oon oikeesti tosi huono kehittää niitä (koska oon tyhmä ihminen) ja sit kun saan idean, mä toteutan sen ihan päin persettä. Joo ootte kaikki tosi kivoi ja ihkui ja silleen ja siks mä koitankin kysellä niiltä harvoilta (ja valituilta), et kertositte mistä mä kirjottasin. No vähän meni yli. Mut mä oon väsyny, antakaa anteeks.

No kehitetään nyt vaikka aihe mun tyhmyydestäni (jeeee kivaa!). Tosiaan, mä oon tyhmä, vai sanoinks mä sen jo? En mä tiedä?

Kun minä palloilen aina välillä ties missäkin sivustolla, ja varsinkin kuvakkeessa, selailen galluppeja aika tiuhaan tahtiin ihan vain siks, et oon myös tylsä ihminen. Törmään siis siellä jatkuvasti kommentteihin/vastauksiin, jossa on aina se yksi sama ihminen sanavalmiina. (Kävin välissä stalkkaamassa kuvakkeen blogeja eli takas asiaan...) Mut siis mä en ite oo ainakaan sanavalmis. Osaan vastata kyllä ja ei kysymyksiin kuten onko ollut kiva päivä? taaai vaikka onko ruoka hyvää? Jooo mä vähän vähättelen itteeni, kyl mä pystyn parempaankin, mut joudun kehitteleen vastaustani hartaasti ja pitkään, ja luen sen valehtelematta noin 50 kertaa läpi, et onks se nyt varmasti fiksusti sanottu. Huoh, aika pelle mä oon.

Mä oon vähän tällänen välillä, huolimaton. Varsinki siivouksen suhteen (iiks!). Tää postaus on kirjotettu miten sattuu ja oon vähän hypänny kyllä nyt tieltä ojaan mut ei se mitään se on ihan sallittua, eiks niin? Meikäläine taitaa painuu nyt nukkumaan.

Jippiiii, jaksoit lukea ihan loppuun asti ♥

tiistai 4. syyskuuta 2012

maanantai 3. syyskuuta 2012

Mä tein sen !



Editoin videon nopeasti, joten anteeksi puheen pätkiminen ! Mielestäni onnistuin paaaaljon paremmin tässä, kuin edellisessä. Olkaamme siis yhdessä ylpeitä. ^^,

Mun youtubekanava !

Edit: Ens kerralla teen lyhyemmän videon :)

Jatkoa edelliseen

Tuli mieleeni tässä muutama, mitä en maininnu. :)

Äh, en saa päähäni millään nimeä.. Se jossa se kojootti juoksi sen maantiekiitäjän perässä. Nimikin tais olla maantiekiitäjä.. :D
Sitten tietysti teletapit, viidakkovekara Juuso, barbapapa, aasi ja morso, peukaloisen retket, Miina ja Manu, Maisa, jotkut ehkä muistaa cow & chicken, Dexterin laboratorio, hamtaro, mustanaamio, karvinen, mansikkamaisa tai joku sellanen, halinallet, jotkut törmänny soniciin, batman, dragonball, spiderman, futurama, w.i.t.c.h... Ei meinaa millään muistaa..

Jaajaa.. Ilmeisesti pitäis tänään vääntää uutta videoo. Lähti edellinenki vähän käveleen aiheen ohi, mut suokaa anteeks virheeni ja antakaa mulle aikaa oppia. Ehkä vielä joskus, kiitos teidän, saan aivan upeeta matskuu aikaseks. Saa nähä, opinko tätä koskaan. :)

Hei mukavaa päivänjatkoo itse kullekin. :)

Videopostaus 2



Aiheeni koittaa siis käsitellä sitä, kuinka lastenohjelmat oli ennen todella paljon parempia. Nyt siis esittelen teille nostalgisia pätkiä näistä upeista ohjelmista !







































































sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rakkaat lukijani

No mitäs ihmettä. Oon saanu 2 päivän aikana 2 lukijaa. Kiitos teille ♥
Voisin tässä tehdä sellasen pikkusen lupauksen, et teen videopostauksen jokasesta uudesta lukijasta ! Jos teitä nyt sitten sattuu tulemaan vaikka 2 saman päivän aikana lisää, niin teen sitten kahtena päivänä peräkkäin. :) huhhuh mulla tulee olemaan tekemistä.. Tai sitten saatte taas nauraa mulle ja mun kämmähdyksille.. :D

Ja sivulla on jo melkeen 300 kävijää, wow, ihan mahtavaa :)
Nyt sitten vaan loggaatte ittenne lukijaks google+ tilin kautta.
Ja jos teillä ei vielä sellasta ole, niin tästä linkistä sinne voi rekisteröityä. :)

Tuun vielä myöhemmin kirjottamaan sen hetkiset tunnelmat ja ajatukset, koittakaa pysyy kuulolla.. Ei kun näkyvillä.. No, kuitenkin... Kiitos lukijat !

ps. videopostauksen aihe-ehdotuksia tulemaan !

Maailman upein ja salamyhkäisin nainen

Olen sosiaalinen, temperamenttinen ja haluan auttaa ihmisiä. Vaikka olisi kuinka tuntemattomat ihmiset kyseessä, autan aina. Parisuhdeongelmia oon hyvä kuulemma ratkomaan.. No tottakai se auttaa aina, kun oon ulkopuolinen. Omassa suhteessani en tietenkään osaa nähdä samalla tavalla.. Onnistuin tänään kuitenkin ehkä pelastamaan erään parisuhteen, jonka tilanne näytti pahalta, mut en tiedä oliko se sitä loppujen lopuks. Sain kyl siitäkin kehuja, kun osaan hoitaa tilanteen, ku tilanteen. No, mä vaan autan, jos voin.

Tuli sitten lähdettyä liikenteeseen ja käytyä eräässä paikassa, jossa sitten juttelin erään mua varmaan 10 vuotta vanhemman miehen kanssa (oli siinä muitakin). Siinä tuli juteltua yhdestä sun toisesta asiasta. Olin kuitenki tosi yllättyny ja hämilläni, ku hetken mielipiteitäni jaettuani sain kuulla olevani maailman upein ja salamyhkäisin nainen. Kysyin hältä sitten, mistä tämä, ja hän vastasi näin;

Sulla on vahvat mielipiteet ja osaat pitää puheet asiallisena toisen mielipiteen huomioon ottaen. Sulta löytyy pokkaa sanoa asiat kuitenkin kuin ne on ja puet sen hyvin sanoiksi, niin, et toinen ymmärtää hyvin. Et paljasta kaikkea, osaat kiertää kysymyksen kuin kysymyksen, joten olet salamyhkäinen, joka tekee susta mielenkiintosen naisen. Kaiken lisäksi olet kaunis kuin enkeli. Kaikki kunnioitus hälle, joka on sut omakseen saanut.

Kyseessä siis oli mies, joka ei todellakaan näyttäny siltä, et se vois ajatella jotenkin noin syvällisiä. Ehkä tää johtuu siitä, et se näki kun olin hetken aika surkeena ja halus piristää ja kohottaa mun itsetuntoo. Mitäs mä siinä.. Menin ihan sanattomaks ja leimahdin ihan punaseks. Kiitos nyt vain, hän nimetön mies. Ja siis hän puhu musta ihmisenä, ilmaisi miten hän mut näkee.

Jos vaikka suuntais pehkuihin, nyt kun on saanu kaiken sanottavan sanottua.
Hyvää yötä, blogikansa.

ps. oon tänään saanu toisen lukijan ♥

lauantai 1. syyskuuta 2012

Heikkouden vahvuus

Mun sisällä ei oo mitään. Tyhjää. Mä en tunne mitään. En iloo, en suruu, en onnellisuutta, en ahdistusta.. Ja vaan kyyneleet löytää ulosreitin.

Elämä on joskus tällästä. Välillä on vaan pakko istuu alas ja miettii, et mitä oikeesti elämältään haluaa ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Mä en oo heikko, en todellakaan, mut mä myönnän, et joskus, toivosin et edes joskus voisin elää päivänkin ilman huolia, huolta mistään.. Ehkä mä pääsen elämään päivän unelmaani vielä joskus. Ehkä, joskus..

Oon nukkunu taas koko päivän. Huoh, en jaksa tällästä paskaa. Illalla sit tuu taaskaan uni. Ei paljon auttanu et nousin ylös, ei kauan kestäny, et alko ramasee. Mun elämässä on melkeen kaikki sellasta, mitä pitäis pistää vaihtoon tai muuttaa.. En oo ite tyytyväinen täl hetkel muut ku siihen, et mulla on vielä perhe, vaikkei isää olekaan, ja siihen et mul on todelliset ystävät mun tukena. Tiedän, joillain ei oo edes perhettä tai ketään ketä tukee.. Ei mullakaan mun mielestä oo oikeesti ku ihan yhden käden sormilla laskettava määrä niistä jotka on aidosti koskaan ees ollu kiinnostunu mun asioista. Se on sit toinen asia onks niillä enää sitä kiinnostusta..

En tiedä mitä tänään kehittelis. Mä en oo kovinkaan kehittävää seuraa ja mulle ei tua alkoholi täs mielentilas käy, joten siinä jo karsiutuu monta ideaa. Yksinäni sitten datailen ja mietin miten selviin tästä tilanteesta. Mulla ei oo aikomusta eikä halua satuttaa itteeni, silti tunnen itsetuhosuutta, itseinhoa ja epäonnistumista.

Yks rankka päivä muiden joukossa vahvistaa mua vaan entisestäni. Ehkä.